TRADUCTION FRANCAISE | redhistorymuseum

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72
73 (Itäinen seinä 1 )
74 ( Itäinen seinä 2)
75 76 77 78 79

Anchor 1

KOMMUNISMI: ALKU

Termi kommunismi edustaa ajatusta täydellisestä luokattomasta yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Ajatus kommunismista ulottuu läpi koko länsimaisen ajattelun historian. Se esiintyi jo antiikin aikana myyttinä maanpäällisestä paratiisista, jonka kautta ihmiset haaveilivat kultaisesta ajasta ja eriarvoisuudesta vapaasta yhteiskunnasta. Ajatus nousi esiin myös monissa utopistisissa teoksissa eri aikakausina, erityisesti feodalismista kapitalismiin siirryttäessä, joista Thomas Moren Utopia on tunnetuin teos.

Karl Marx ja Friedrich Engels vakiinnuttivat sen liikkeeksi ja ideologiaksi nimeämällä oppinsa tieteelliseksi sosialismiksi ja perustamalla kommunistien liiton vuonna 1847. Heidän kommunistisen puolueen manifestinsa painettiin helmikuussa 1848 Lontoossa saksankielisenä. Tässä ohjelmateoksessa esitettiin ja ilmoitettiin ensimmäistä kertaa selkeästi kommunistisen puolueen ohjelma ja tavoitteet, joiden perustana oli proletariaatti eli köyhät ja vähäosaiset työläiset.

Termillä kommunismi Marx ja Engels merkitsivät täydellisen luokatonta yhteiskuntaa lopulliseksi tavoiteltavaksi päämääräksi, ja sosialismia pidettiin vain ensimmäisenä, ohimenevänä vaiheena yhteiskunnallisessa kehityksessä. Siksi kaikkien "kommunististen maiden" nimissä oli adjektiivit "sosialistinen" tai "kansan", ei koskaan "kommunistinen".

SITAATIT - KOMMUNISTINEN MANIFESTI

Euroopassa kummittelee haamu - kommunismin haamu!
Kaiken tähänastisen yhteiskunnan historia on luokkataistelujen historiaa.
Koko yhteiskunta on yhä enemmän jakautumassa kahteen suureen vihamieliseen leiriin, kahteen suoraan vastakkain olevaan suureen luokkaan - porvaristoon ja proletariaattiin.
... proletariaatti, nykyaikainen työväenluokka, joka elää vain niin kauan kuin hän löytää työtä ja joka löytää työtä vain niin kauan kuin hänen työnsä kasvattaa pääomaa.
Jokainen luokkataistelu on poliittinen taistelu.
Kunkin maan proletariaatin on tietenkin ensin selvitettävä asiat oman porvaristonsa kanssa.
Olette kauhuissanne aikomuksestamme hävittää yksityisomaisuus. Mutta teidän nykyisessä yhteiskunnassanne yksityisomistus on jo poistettu yhdeksän kymmenesosan väestöstä osalta.
Kommunismi ei riistä keneltäkään ihmiseltä valtaa anastaa yhteiskunnan tuotteita: se riistää häneltä ainoastaan vallan alistaa muiden työvoima tällaisen anastamisen avulla.
Mutta te sanotte, että tuhoamme kaikkein pyhimmät suhteet, kun korvaamme kotikasvatuksen sosiaalisella? Ja teidän kasvatuksenne! Eikö sekin ole sosiaalista?
Työläisillä ei ole maata.
Poliittinen valta, jota oikein kutsutaan poliittiseksi vallaksi, on vain yhden luokan järjestäytynyttä valtaa toisen luokan sortamiseksi.
Vallitsevat luokat vapisikoot kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Heillä on maailma voitettavana. Kaikkien maiden työläiset liittykää yhteen!

Helmikuussa 1917 vallankumous puhkesi keisarillisella Venäjällä, jonka sotatoimet ja elintarvikepula olivat tuhonneet. Väliaikainen hallitus ei onnistunut rauhoittamaan maan kriisiä, mikä johti uuteen, niin sanottuun lokakuun vallankumoukseen (7. marraskuuta 1917 gregoriaanisen kalenterin mukaan), jota johtivat kommunistit eli bolshevikit. Lyhyessä ajassa he kaappasivat vallan ja vaativat uuden perustuslakia säätävän kokouksen vaaleja. Tappion kärsittyään bolsevikit hajottivat edustajakokouksen ja aloittivat sisällissodan, joka päättyi vasta vuonna 1922, kun sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (Neuvostoliitto) julistettiin, ja siitä tuli kommunististen aatteiden ja vaikutteiden maailmanlaajuisen leviämisen keskus. Vladimir Ilich Lenin oli vallankumouksen ja valtion johtajana ensimmäisinä vuosina, ja myöhemmin häntä seurasi Iosif Vissarionovitš Stalin.

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä joulukuussa 1918 Serbian, Kroatian ja Slovenian kuningaskunta (vuodesta 1929 lähtien Jugoslavian kuningaskunta) perustettiin yhdistämällä Slovenian, Kroatian ja Serbian valtio (osa entistä Itävalta-Unkarin monarkiaa) Serbian kuningaskunnan kanssa. Vuonna 1919 perustettiin Venäjän kommunistien esimerkin mukaan Jugoslavian sosialistinen työväenpuolue (kommunistit) - SWPY(C).

Vukovarissa vuonna 1920 pidetyssä 2nd kongressissa puolue hyväksyi tiukemman vasemmistolaisen ohjelman ja muutti nimensä Jugoslavian kommunistiseksi puolueeksi (CPY). Samana vuonna pidetyissä Serbian, kroaattien ja slovenialaisten kuningaskunnan perustuslakia säätävän kokouksen vaaleissa Jugoslavian kommunistinen puolue sai 59 edustajan paikkaa, joten siitä tuli kokouksen kolmas puolue. He saivat enemmistön äänistä ja ehdottoman enemmistön mandaateista muun muassa Zagrebissa, Osijekissa, Vukovarissa, Križevcissä, Viroviticassa, Crikvenicassa, Čakovecissa ja Valpovossa.

Tällainen menestys järkytti valtionjohtoa, joka oli kiintynyt Venäjän syrjäytettyyn tsaarinvaltaan. Monissa tapauksissa viranomaiset eivät antaneet vastanimitettyjen virkamiesten ottaa tehtäviään vastaan. Kommunistien edustaja Svetozar Delić (kuvassa) valittiin Zagrebin pormestariksi, mutta hän hoiti virkaansa vain kolme päivää. Hallitus mitätöi hänen valintansa ja sen jälkeen kaikkien kommunistien edustajien valat.

Vuoden 1920 lopulla Obznana-nimisellä asetuksella kiellettiin kommunistinen julkisuus, ja vuonna 1921 puolueen vastaisia tukahduttamistoimia tiukennettiin entisestään valtionsuojelulailla. Suuri määrä jäseniä ja kannattajia pidätettiin ja vangittiin, minkä jälkeen johto päätti siirtyä maan alle.

Poliittisen ja muun toiminnan kieltäminen vähensi voimakkaasti puolueen jäsenmäärää, joka laski vain 688 jäseneen vuoteen 1924 mennessä. Puoluetta heikensivät lisäksi kansallisesta kysymyksestä käydyt hajanaiset taistelut ja ristiriidat. Tämän vuoksi kommunisteilla ei ollut merkittävää vaikutusta maan tapahtumiin. Kroatian poliittinen mestari 1920-luvulla oli Kroatian talonpoikaispuolueen Stjepan Radić. Kun hänet murhattiin yhdessä muiden kroatialaiskansanedustajien kanssa Belgradin edustajakokouksessa kesäkuussa 1928, maan poliittinen kriisi kärjistyi. Kuningas Aleksanteri lakkautti parlamentin ja otti käyttöön diktatuurin vuoden 1929 alussa.

Suuri osa puolueen jäsenistä vietti diktatuurin vuodet vankilassa tai emigraatiossa. 1930-luvun loppupuolella puolueen johtoon nousi Josip Broz Tito, joka Stalinin siunauksella asetti uuden johdon ja hankkiutui eroon puolueen sisäisestä oppositiosta. Toisen maailmansodan alkaessa Jugoslavian kommunistisella puolueella oli pieni mutta hyvin järjestäytynyt jäsenistö.

SOTA JA SOSIALISTISEN JUGOSLAVIAN PERUSTAMINEN

Toinen maailmansota alkoi Jugoslaviassa akselivaltojen hyökkäyksestä huhtikuussa 1941, minkä jälkeen kuningasperhe ja hallitus pakenivat Lontooseen. Neljä vuotta kestäneen miehityksen ja sitä seuranneen sisällissodan aikana oli monia osapuolia: Italian ja Saksan sotilasjoukkoja, hävinneen Jugoslavian armeijan jäänteitä, kollaboratiivisia ja kansallismielisiä liikkeitä, kommunistisia ja antikommunistisia taistelijoita, puna-armeijaa ja liittoutuneiden ilmavoimia. Maa tuhoutui aineellisesti - noin 20 prosenttia ihmisistä oli vailla asuntoa, infrastruktuuri tuhoutui ja kaupunkeja ja kyliä tuhoutui, ja uhrien määräksi arvioidaan hieman yli miljoona (16 miljoonan asukkaan väestöstä).

Jugoslavian kommunistit aloittivat kansannousun "miehittäjiä ja pettureita" vastaan sen jälkeen, kun Kolmas valtakunta oli hyökännyt Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, jolloin ensimmäinen partisaaniryhmä perustettiin Sisakin ympäristöön. Josip Broz Titon johdolla partisaanijoukkojen määrä ja vahvuus kasvoivat sodan aikana, ja vuodesta 1943 alkaen liittoutuneet pitivät niitä maan antifasistisen taistelun johtajina ja antoivat niille sotilaallista apua. Kommunisminvastaisen Churchillin hallituksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan sodan päätyttyä kommunistien ja maanpaossa olevan kuninkaallisen hallituksen edustajien oli määrä perustaa uusi hallitus, ja hallituksen rakenteesta oli vielä keskusteltava. Tilanne kentällä sujui KPY:n eduksi, joka erilaisin poliittis-sotilaallis-torjuntamenetelmin sodan päättyessä toukokuussa 1945 vakiinnutti vahvan vallan koko Jugoslavian alueella, hankkiutui eroon poliittisista vastustajistaan ja kansanrintamassa ainoana vaalilistana voitti vakuuttavasti perustuslakia säätävän kokouksen vaalit marraskuussa 1945.

Toinen Jugoslavia, sosialistinen Jugoslavia, jonka virallinen nimi oli vuodesta 1945 lähtien Jugoslavian liittotasavalta (FPRY) ja vuodesta 1963 lähtien Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta (SFRY), koostui kuudesta tasavallasta: Makedonia, Montenegro, Slovenia, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia ja Serbia sekä kaksi Serbiaan kuuluvaa autonomista maakuntaa: Vojvodina sekä Kosovo ja Metohija. Kuten koko maan, myös liittovaltioyksiköiden viralliset nimet muutettiin vuonna 1963, ne lakkasivat olemasta "kansantasavallat" ja muuttuivat "sosialistisiksi" tasavalloiksi.

MAAN TILA

Kroatian kansantasavallan sodanjälkeinen väestönlaskenta vuodelta 1948 kuvastaa osittain kommunistien vallankaappauksen jälkeen toteamaa maan tilaa.

Yli 10-vuotiaiden koulutus

85,6 % miehistä, joilla ei koulutusta (14,2 %) tai vain peruskoulu (71,4 %).

87,3 prosenttia naisista oli kouluttamattomia (26,3 prosenttia) tai vain peruskoulun käyneitä (61 prosenttia).

Lukutaidottomuus

15,6 % väestöstä oli lukutaidottomia

Kaupungistumisaste

25 % kaupunkialueilla

63,4 % maaseudulla

Väestö yhtä lääkäriä kohti

keskimäärin 2701 henkilöä

Zagreb 450

Dalmatia 11 000

Slavonska Požega 17 000

Pakollinen sairausvakuutus

25 % väestöstä, jolla on sairausvakuutus

75 % ilman sairausvakuutusta

Elinajanodote

48,3 miesten osalta

53 naisille

Taloudellisesti passiivinen väestö

48,4 % työvoiman ulkopuolella olevista

HALLITUSPUOLUEEN TAVOITTEET

Saatuaan vallan maassa CPY päätti tehdä muutoksia seuraavien tavoitteiden saavuttamiseksi:

- Kansalaisten yleisen hyvinvoinnin ja elintason nostaminen (terveyden, koulutuksen, työntekijöiden oikeuksien ja naisten oikeuksien parantaminen);

- Talouden parantaminen ja taloudellisen ja teknisen jälkeenjääneisyyden poistaminen sekä maaseudun ja maatalouden muuttaminen kaupunkimaiseksi ja teollistuneeksi maaksi;

- Uusiin arvoihin perustuvan modernin sosialistisen yhteiskunnan kehittäminen.

TOTEUTETUT UUDISTUKSET

Uuden hallituksen ensimmäisten vaiheiden tavoitteena oli neutralisoida kaikki sen vastustajat ja valmistella maaperää häiriöttömille muutoksille, jotka mahdollistaisivat asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Hallitus sovelsi tuolloin seuraavia menetelmiä:

Yhden puolueen malli, johon liittyy ehdoton valvonta ja vallan keskittäminen.
Kansallistaminen ja takavarikointi - yksityisomaisuuden takavarikointi
Maatilauudistus ja maaseututilojen kollektivisointi
Suunnitelmatalous - ensimmäinen viisivuotinen talouden kehittämissuunnitelma

YHDEN PUOLUEEN MALLI, JOSSA VALTA ON ABSOLUUTTISESTI HALLINNASSA JA KESKITETTY.

Marraskuussa 1945 pidetyt ensimmäiset vaalit, eli vaalien edistäminen, äänestyspaikkojen järjestelyt ja ääntenlaskenta olivat kommunistisen puolueen valvonnassa. Äänestäjiä uhkailtiin ja pakotettiin äänestämään, vaikka oppositiota ei ollut lainkaan. Kansanrintamalla, vaalijärjestöllä, jonka kautta KPY toimi, oli yksi vaaliruutu, ja se sai 91,52 prosenttia äänistä, kun taas toinen vaaliruutu, jossa ei ollut listaa, sai 8,48 prosenttia äänistä. Vaikka vaalit olivat täysin kiinteät, ne olivat ensimmäiset vaalit, joissa naiset saivat äänestää.

Kommunistit muodostivat suurimman osan sotilasjohdon ja erityisesti tiedustelupalvelun jäsenistä, jotka yhdessä oikeuslaitoksen kanssa olivat uuden hallituksen tärkein väline kaikenlaisen vastarinnan neutraloimiseksi. Sanomalehtien ja kirjojen sensuuria koskevat tiukat lait hyväksyttiin, ja kulttuuritoiminnan, koulutuksen ja julkisen toiminnan kautta uuden yhteiskunnan ideologia levisi. Kaikkien näiden toimintamuotojen vastuuhenkilö oli Josip Broz Tito, liittovaltion hallituksen virallinen presidentti. Tito jatkoi maan ylimmän johtajan asemassa kuolemaansa saakka.

KANSALLISTAMINEN

Leninin mukaan yksityisomistus on kapitalistisen riiston perusta ja siten luokatonta yhteiskuntaa koskevan ajatuksen vastainen. Siksi Jugoslavian uusi, vielä haavoittuvainen hallitus päätti, että yksityisomistus olisi vähitellen lakkautettava.

Ensimmäinen askel kesäkuussa 1945 oli omaisuuden takavarikointi vihollisiksi tai pettureiksi julistetuilta, heidän avustajiltaan sekä italialaisilta ja saksalaisilta. Tämän lain nojalla takavarikoitiin 241 teollisuusyritystä, 45 rakennusalan yritystä, 51 kauppayhtiötä, 40 kaivosyhtiötä ja 28 pankkia, jotka edustivat alle 50 prosenttia kaikista Kroatian kansantasavallan yrityksistä, mutta joiden osuus markkinoista oli tuotannon ja koon perusteella yli 75 prosenttia.

Tämän jälkeen takavarikoitiin kaikki liittovaltion ja valtion tärkeät yksityisomistuksessa olevat yritykset: kaikki teollisuuden ja kaivostoiminnan, rakentamisen ja suunnittelun, pankki- ja vakuutustoiminnan, kylpylöiden, tukkukaupan ja kaiken liikenteen alat. Lopuksi vuonna 1948 kansallistettiin pienyritykset (pienet teollisuuslaitokset, majatalot, kaupat ja kauppapaikat). Näin kansallistaminen saatiin päätökseen, ja tärkeimmät talouden alat siirtyivät valtion omistukseen. Yksityisomistus poistettiin siten lähes kokonaan.

MAATALOUSUUDISTUS JA KOLLEKTIVISOINTI

Uuden hallituksen ensimmäinen tärkeä vallankumouksellinen teko oli maatalousuudistus, jonka myötä suuromistajilta otetut maat jaettiin. Aluksi yksityinen maanomistus oli sallittua, mutta vuodesta 1949 alkaen maatiloja alettiin neuvostomallin mukaisesti pakkokollektivisoida, jolloin niistä tehtiin maanviljelijöiden osuuskuntia (FC), joissa maa lakkasi kuulumasta viljelijöille ja siirtyi osuuskunnan omistukseen. Päätöksellä pyrittiin rationalisoimaan tuotantoa ja nopeuttamaan koneellistamista - ajatuksena oli, että vain yhdellä viljelijällä ei ole varaa traktoriin, mutta useilla viljelijöillä on, jos he liittyvät yhteen. Jos vain yksi viljelijä käyttää traktoria, traktoria ei myöskään hyödynnetä täysimääräisesti, joten traktorin täysi käyttöaste voidaan saavuttaa vain, jos sitä käyttävät useat viljelijät.

Useimmat maanviljelijät, myös kommunistit, vastustivat jyrkästi tätä kylän "sosialistisen muutoksen" yritystä. He vastustivat muutosta ja työskentelivät mieluummin omalla maallaan kuin yhteisellä maalla. Maanviljelijöiden osuuskuntien määrä oli 122 vuonna 1946, ja se kasvoi pakotettujen kampanjoiden ansiosta, mutta vuonna 1952 politiikasta kuitenkin luovuttiin. Se, miten paljon maanviljelijät vastustivat osuuskuntia, ilmenee siitä, että vuonna 1952 osuuskuntia oli 1145 ja vuonna 1953 vain 291.

VIISIVUOTINEN TALOUDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Yksi keino tavoitteiden saavuttamiseksi oli Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmien mallin mukainen suunnitelmatalous. Vuonna 1947 hyväksytyn ensimmäisen viisivuotisen kansantalouden kehittämissuunnitelman laati teollisuusministeri Andrija Hebrang, joka oli kroaatti. Suunnitelma kattoi kaikki talouden alat, ja tavoitteet oli määrä saavuttaa vuoteen 1951 mennessä.

Osa Kroatian kansantasavallalle hyväksytyistä tavoitteista:

Teollisuustuotannon kokonaisarvon kasvattaminen 452 prosenttia.
Maataloustuotannon kokonaisarvon kasvattaminen 155 prosentilla.
Sähköntuotannon lisääminen 292 prosentilla
Ammattitaitoisten työntekijöiden määrän nostaminen 130 000:een (1946: 36 000).
Rakennetaan uusia 2 350 tuhatta neliömetriä asuinrakennuksia.
Lisätään vesihuoltoa 600 000 ihmiselle (1939: 432 000).
Uudistetaan kaikki koulut ja rakennetaan 340 uutta peruskoulua ja seitsenvuotista koulua, 9 opettajakoulua, 1 opettajakorkeakoulu ja 1 tiedekunta.
Sairaalapaikkojen määrän lisääminen 3 500:aan.

RISTIRIITA COMINFORMIN KANSSA

Kaikista uusista kommunistisista maista Jugoslavia sovelsi johdonmukaisimmin Neuvostoliiton poliittista, sosiaalista ja taloudellista hallintomallia. Ystävyys- ja avustussopimusten kautta se oli taloudellisesti sidoksissa Neuvostoliittoon, ja maassa oli tuhansia neuvostoliittolaisia sotilas- ja siviiliasiantuntijoita. Stalin ei kuitenkaan pitänyt Jugoslavian johdon vallankumouksellisesta innokkuudesta ja pyrki rauhoittamaan jännitteitä lännen kanssa ja saamaan aikaa vallan vakiinnuttamiseen Itä-Euroopassa.

Ulkopoliittisessa suunnitelmassa Jugoslavia toimi itsenäisesti Italian ja Itävallan kanssa tehtävissä rajakysymyksissä, lähestyi Albaniaa ja Bulgariaa ja auttoi erityisesti kommunisteja Kreikan sisällissodassa, mitä Stalin ei hyväksynyt. Kirjeenvaihdon ja diplomaattisten noottien vaihdon jälkeen jännitteiden huipentuma tapahtui kesäkuussa 1948, kun kaikkien kommunististen puolueiden yhteistyö- ja koordinointielimen Kominformin päätöslauselma hyväksyttiin. Jugoslavian johdon käytös tuomittiin, ja kaikki diplomaattiset ja taloudelliset suhteet kommunististen maiden ja Jugoslavian välillä lopetettiin. Tämä yllättävä tapahtuma oli ensimmäinen konflikti Moskovan johtamassa silloisessa monoliittisessa blokissa.

Neuvostoliiton hyökkäyksen ja valtavien sotilaallisten kustannusten (jopa 21 prosenttia BKT:stä) pelon vuoksi Tito käytti hyväkseen uuden kylmän sodan suhteita ja haki apua lännestä, jonka ehtona oli aggressiivisen ulkopolitiikan lopettaminen. Jugoslavia sai 1950-luvun aikana yli miljardi Yhdysvaltain dollaria lähinnä yhdysvaltalaista talousapua. Stalinin kuoltua vuonna 1953 ja Hruštšovin tultua Neuvostoliiton johtoon suhteet Moskovaan normalisoituivat, mutta Jugoslavia jatkoi itsenäistä toimintaansa kaikessa politiikassaan. Kominform-päätöslauselman aiheuttama taloudellinen ja poliittinen kriisi loi perustan Jugoslavian uudelle vallankumoukselle, yhä aktiivisemmalle poliittiselle vahvistamiselle ja uuden sosialismin polun - itsehallinnon - luomiselle.

KAUPUNGISTUMINEN JA ASUMINEN

Teollisen yhteiskunnan kehitys vaati tehtaiden lisäksi myös asuintilaa kasvavalle työntekijämäärälle. Intensiivisestä ja massiivisesta asuntorakentamisesta huolimatta ongelmaa ei täysin ratkaistu. Zagrebiin, Splitiin, Pulaan ja Rijekaan perustettiin kaupunkisuunnitteluinstituutteja 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla, ja Zagrebin arkkitehtuurin tiedekuntaan perustettiin kaupunkisuunnittelun laitos. Heidän ensimmäinen tehtävänsä oli sodan runteleman maan jälleenrakentaminen, ja myöhemmin he loivat monimutkaisia hankkeita uusien suurten kaupunkien kehittämiseksi ja olemassa olevien kaupunkien laajentamiseksi. Rakentamalla uusia asuinalueita Belgradiin, Zagrebiin, Splitiin, Sarajevoon ja muihin kaupunkeihin kaupunkien väkiluku kasvoi vuoteen 1961 mennessä kahdella miljoonalla, ja asuntojen määrä kasvoi keskimäärin lähes 30 000 asunnolla vuodessa. Erilaisista kaupunkien laajenemisstrategioista erityisen tärkeä oli Zagrebin kaupunkisuunnitteluinstituutin vuonna 1962 kehittämä Zagrebin eteläosan konsepti. Suunnitelmalle oli ominaista pilvenpiirtäjien ja horisontaalisten kortteleiden dynaaminen koostumus sekä melko hyvä tasapaino viheralueiden ja rakennettujen alueiden välillä, jotka oli tarkoitettu jopa 250 000 asukkaalle. Jokainen kortteli suunniteltiin erilliseksi kaupunkiteemaksi, ja julkisia peruspalveluja, kuten päiväkoteja ja kouluja, tarjottiin, joskaan ei riittävästi viihdetiloja tai kauppoja.

Oikeus asumiseen taattiin perustuslaissa, ja sitä pidettiin valtion ja yhteiskunnan etuna. Kaikkiin yhteiskunnallisiin kehityssuunnitelmiin sisältyi kollektiivinen asuntotuotanto ja yhteiskunnan omistamien asuntojen rakentaminen. Ne rahoitettiin alun perin valtion talousarviosta ja myöhemmin yritysten asuntorahastoista, joihin osallistuttiin työntekijöiden palkoista. Parempikuntoiset yritykset saattoivat tarjota työntekijöilleen asunnon pysyvään käyttöön tai asuntolainan, ja osa rahastosta osoitettiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asumistarpeiden kattamiseen. Tällaisella asuntojen rakentamismallilla, jossa ei ole markkinavuokria, ei voitu ratkaista väestön asunnontarpeita, joten jopa 70 prosenttia Kroatian kansalaisista asui edelleen omissa yksityisasunnoissaan. Ne oli ostettu, peritty tai (useimmiten) rakennettu itse. Tämän seurauksena erot kylien ja kaupunkien, maatalous- ja muiden kotitalouksien, alikehittyneiden ja kehittyneiden Kroatian osien välillä korostuivat, ja hallitsemattomasta rakentamisesta tuli suunnitelmallisen kaupungistumisen hiljaisesti suvaittu kääntöpuoli.

Asuntojen puutteen lisäksi toinen suuri ongelma oli varusteiden puute. 1960-luvun lopulla asuntoja ei ollut liitetty vesi- ja sähköverkkoon keskimäärin kahdessa kolmesta tapauksesta. Lisäksi joka toisessa talossa tai asunnossa oli vain sähkönjakelu, ja joka kymmenennessä asunnossa ei ollut lainkaan sähköä, kun taas vain kahdessa prosentissa kotitalouksista oli sähköä, vettä sekä keskuslämmitys. 1970-luvulla suunniteltiin tilavampia ja paremmin varusteltuja yksiköitä, ja omakoti- ja loma-asuntorakentamisen laajentuminen vähensi asukasmäärän noin kolmeen asukkaaseen asuntoa kohti.

Asuntojen kokonaismäärä, mukaan lukien loma-asunnot, vuoden 1991 väestönlaskennan mukaan:

Asuntoja yhteensä: 1 762 960 kpl.

1-huone

2-huoneen

3-huoneen

4-huoneen

5 tai enemmän huonetta

TYÖNTEKIJÖIDEN ITSEHALLINTO JA SIIHEN LIITTYVÄ TYÖ

Konflikti Stalinin kanssa merkitsi Jugoslavian erityisen sosialismiin johtavan tien kehittymisen alkua. Propagandan ja taloudellisten tarpeiden sekä stalinistisen hallintotavan pakottamisen aiheuttamien ongelmien vuoksi oli välttämätöntä löytää keino ideologiseen taisteluun entisiä ystäviä vastaan. Erityisesti kritisoitiin byrokratiaa ja valtion ylivoimaista roolia työväenluokkaan nähden Neuvostoliitossa. Uusi sosioekonominen malli, joka viittasi alkuperäiseen marxilaiseen oppiin nimeltä työläisten itsehallinto, laillistettiin vuoden 1950 lailla, ja siitä tuli uusi valtiollinen ideologia. Uudessa poliittisessa ohjelmassa vaadittiin myös uutta nimeä puolueelle, joka nimettiin uudelleen Jugoslavian kommunistien liitoksi.

Itsehallinnoivan sosialismin perusajatuksena oli poistaa valtion monopoli päätöksenteosta ja että tuottajat (työläiset) päättävät työläisneuvostojen kautta yrityksen toiminnasta, mikä maksimoi tuotannon ja parantaa työoloja. Näin ollen iskulauseen "Tehtaat kuuluvat työläisille" mukaisesti tuotantovälineet siirtyivät valtion omistuksesta yhteiskunnalliseen omistukseen. Ajatusta kehitettiin edelleen seuraavina vuosikymmeninä, erityisesti vuosien 1961 ja 1965 talousuudistuksissa, jolloin taloutta yhdenmukaistettiin entisestään markkinoiden lakien kanssa. Lopuksi vuoden 1976 yhdistettyä työtä koskevassa laissa julistettiin kaikki tuotanto ja palvelut itsehallinnoitaviksi. Vaikka järjestelmän julistettiin olevan "seurausta ikuisista pyrkimyksistä vapauteen ja vapaaseen luomiseen", käytännössä lähes kukaan ei ymmärtänyt sitä täysin, ja puolueen vaikutusvalta yritysten johdon nimittämisen kautta pysyi hallitsevana kaikessa päätöksenteossa.

COCKTA

Palattuaan Yhdysvalloista vuonna 1952 jugoslavialaisen Slovenijavino-yhtiön hallituksen puheenjohtaja otti hallituksen kokouksessa esiin muutaman Coca-Cola-pullon ja sanoi, että heidän oli tuotettava samanlainen juoma. Vuotta myöhemmin insinööri Emerik Zelenika esitteli heille ensimmäisen Jugoslaviassa koskaan valmistetun hiilihapollisen alkoholittoman juoman - Cockta-juoman, joka sisälsi 11 yrttiuutetta ja granaattiomenasta peräisin olevaa erityistä makua.

Arkkitehtiopiskelija Sergej Pavlina suunnitteli pullon logon ja muodon ja keksi ensimmäisen julisteen idean, jossa jääkarhu juo Cocktaa. Jotkut johtokunnan jäsenet eivät pitäneet ideasta, joten karhu yliviivattiin, ja sen piti odottaa, kunnes joku Coca Colan työntekijä keksi saman idean noin 40 vuotta myöhemmin.

CEDEVITA

Yksi Kroatian ja Jugoslavian suosituimmista juomista on Cedevita. Kroatialainen lääkeyhtiö PLIVA lanseerasi sen vuonna 1969 tutkimusten tuloksena, jotka koskivat vitamiinien saannin tarvetta elimistössä, ja siksi Cedevita on todellakin juoma, joka sisältää 9 vitamiinia. Myynti alkoi vuotta myöhemmin, aluksi vain apteekeissa.

VEGETA

Vuonna 1958 keksijä Zlata Bartl ja hänen tiiminsä loivat vihanneksista ja mausteista valmistetun maustetuotteen. Tuote sai nimekseen Vegeta 40. Myöhemmin nimestä jätettiin numero pois, joten se on edelleen tunnettu nimellä Vegeta. Tuotteesta tuli nopeasti välttämätön osa Kroatian ja Jugoslavian keittiötä, ja sitä on viety vuodesta 1967 lähtien. Sitä löytyy edelleen kauppojen hyllyiltä yli 50 maassa.

NAISTEN ASEMA

Kroatiassa ja muualla Jugoslaviassa naiset rinnastettiin ensimmäistä kertaa oikeudellisesti miehiin vuoden 1946 perustuslaissa. He saivat äänioikeuden, heidät voitiin valita poliittisiin tehtäviin, heille taattiin sama palkka kuin miehille samasta työstä ja oikeus koulutukseen, ja vuoden 1974 perustuslaissa naisille annettiin oikeus aborttiin omasta pyynnöstään. Vuodesta 1977 lähtien "naiskysymyksiä" on käsitellyt ensimmäinen virallisesti rekisteröity feministiryhmä "ei-länsimaisessa" osassa maailmaa nimeltä "Nainen ja yhteiskunta", joka toimi Kroatian sosiologisen yhdistyksen yhteydessä.

Naisten aseman todelliset muutokset perinteisessä ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa olivat hitaampia kuin oikeudelliset muutokset. Naistyöntekijöiden määrä kasvoi nopeammin kuin miesten, mutta heille maksettiin työstään vähemmän palkkaa kuin miespuolisille kollegoilleen. Heillä oli enemmän vaikeuksia löytää töitä, joita pidettiin miesten töinä (kuten asianajajien tai arkkitehtien töitä), ja suuntaus alkoi hitaasti muuttua vasta 1970- ja 1980-luvuilla. Sama pätee johtotehtäviin, sillä vuonna 1966 vain 14,2 prosenttia naisista työskenteli 20:ssä SR Kroatian työmarkkinajärjestössä.

Sen lisäksi, että naiset työskentelivät tehtaissa ja yrityksissä, he hoitivat edelleen kaikki kotityöt. Niinpä vuonna 1959 liittovaltion tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia naisista teki viikonloppuisin edelleen kaikki kotityöt yksin. Korkeampi vaatimustaso ja uusien laitteiden, kuten pesukoneen tai astianpesukoneen, pölynimurin ja silitysraudan, ostaminen lyhensivät tällaisiin tehtäviin kuluvaa aikaa, mutta samalla myös siisteysvaatimukset nousivat, mikä merkitsi loppujen lopuksi lyhyempiä, mutta useammin toistuvia kotitöitä tai suunnilleen samaa ajankäyttöä.

TALOUSIHME

Neuvostoliiton kanssa käydyn konfliktin ja korkeiden puolustuskustannusten aiheuttaman usean vuoden mittaisen taloudellisen pysähtyneisyyden tilalle tuli vuodesta 1952 alkaen nopea kasvu, joka perustui huomattaviin valtion investointeihin. Kasvu oli seurausta poliittisesta vakaudesta, länsimaiden lainoista ja avusta sekä suhteiden lämpenemisestä itäblokkiin Hruštšovin Belgradin vierailun jälkeen vuonna 1955. Raskaan teollisuuden kehityksen päätyttyä kulutustavaroiden tuotanto kehittyi vähitellen yhdessä kulutuskulttuurin kanssa. "Talousihmeen" aikana vuosina 1953-1963 tuotannon keskimääräinen vuotuinen kasvu oli 9,5 prosenttia, ja henkilökohtainen kulutus kasvoi 10 prosenttia, mikä oli maailman suurin kasvu heti Japanin jälkeen. Tämän kiihtyneen teollistumisen kauden lopussa SR Kroatiassa oli yhtä paljon maatalousväestöä, ei-maatalousväestöä ja sekaväestöä.

JUGOKERAMIKA

Zaprešićin Jugokeramikan tehdas oli koko Jugoslavian suurin posliinitehdas. Se aloitti toimintansa vuonna 1953 ja palkkasi jo seuraavana vuonna suunnittelijoita yhtenä ensimmäisistä tehtaista, jotka tajusivat muotoilun merkityksen teollisessa tuotannossa. Vaikka sen prototyyppiosastoa johtivat 1960-luvun lopulla miespuoliset suunnittelijat, sen tuotantoa leimasivat naispuoliset suunnittelijat, kuten Jelena Antolčić, Dragica Perhač, Marta Šribar ja Anica Kuhta Severin. Heidän suunnittelunsa voitti lukuisia palkintoja, joista arvostetuin oli hopeamitali maailman suurimmassa teollisen muotoilun näyttelyssä - Milanon Triennalessa vuonna 1957. Kotitalousastioiden lisäksi Jugokeramiikasta tuli 1970-luvulta lähtien maan ainoa catering-astioiden valmistaja, ja vuonna 1975 90 prosenttia sen tuotannosta myytiin kotimaisille hotelliasiakkaille, mikä teki Jugokeramiikan astiastoista Jugoslavian matkailu- ja ravintola-alan synonyymin.

SUMAMED

Kroatialaisen lääkeyhtiön PLIVA:n tutkimusryhmä kehitti uuden antibiootin atsitromysiinin vuonna 1980, jolloin Kroatia oli yksi niistä kymmenestä maasta, jotka ovat keksineet oman, upouuden lääkkeen. Vuonna 1986 lääkeyhtiö Pfizer toi atsitromysiinin markkinoille Plivan lisenssillä kaikkialla maailmassa tuotenimellä Zithromax, kun taas Jugoslaviassa ja itäblokin maissa Pliva markkinoi sitä tuotenimellä Sumamed. Tuote osoittautui tehokkaaksi hengitystieinfektioiden, erilaisten iho- ja ihonalaisten infektioiden sekä joidenkin sukupuolitautien hoidossa. Se on WHO:n luettelossa välttämättömistä lääkkeistä.

TERVEYDENHUOLTO

Kroatian sosialistisen tasavallan sairausvakuutus rahoitettiin aluksi valtion talousarviosta ja vuodesta 1955 lähtien yhä enemmän palkkojen maksuista. Vakuutusoikeutta laajennettiin vähitellen, joten valtion sosialististen yritysten työntekijät ja heidän perheensä pääsivät terveyspalvelujen piiriin vuonna 1950, kun taas vasta vuonna 1960 vakuutuksen piiriin tulivat myös muut kuin valtiolliset työntekijät, lähinnä maanviljelijät. Vakuutettujen määrä kasvoi 25 prosentista Kroatian sosialistisen tasavallan väestöstä vuonna 1948 85 prosenttiin vuonna 1978. Samana vuonna lääkäriä kohden oli yhteensä 618 Kroatian kansalaista. Vuonna 1980 oikeus sairausvakuutukseen tuli lopulta lähes yleiseksi.

Sairausvakuutusjärjestelmässä vakuutetuille tarjottiin maksuttomia terveydenhuoltopalveluja (lääkkeet, ortopediset apuvälineet, suojelu ja hoito terveydenhuoltolaitoksissa) sekä oikeus taloudelliseen korvaukseen sairauden, vamman, raskauden, synnytyksen, kuljetuskustannusten jne. varalta. Järjestelmää käytettiin usein väärin, joten vuonna 1978 korvauskulut olivat jopa 21,7 prosenttia kaikista sairausvakuutuskuluista.

Kroatian ja Jugoslavian sosialistisen tasavallan terveydenhuoltojärjestelmä oli ilmainen, mutta se oli myös hyvin kallis, kestämätön ja huonosti organisoitu, mikä johti monenlaiseen suosimiseen ja lahjontaan halutun lääkärintarkastuksen saamiseksi ennen omaa vuoroaan. (Terveydenhuollon kehittäminen paransi kuitenkin elinoloja, kuten alla olevista taulukoista käy ilmi.)

Elinikä vuonna 1980

Maa: Les hommes: Les femmes:

Ruotsi 72.8 78.8

UK 70.8 76.9

Italia 70.6 77.2

Ranska 70.2 78.3

Länsi-Saksa 69.6 76.1

SR Kroatia 66.6 74.2

Imeväiskuolleisuus vuonna 1 tuhatta elävänä syntynyttä kohti vuosina 1960 ja 1990.

Maa: 1960: 1990:

Ruotsi 16.6 6.0

UK 22.8 8.0

Italia 43.9 8.2

Ranska 27.5 7.4

Länsi-Saksa 35.0 7.1

Serbia ja

Montenegro 84.7 24.8

SR Kroatia 70.0 10.7

SHAKKI JA DUBROVNIK

Kominform-kriisin ja Neuvostoliiton suhteiden katkeamisen aikana Dubrovnikissa järjestettiin vuonna 1950 9th shakkiolympialaiset. Jugoslavia voitti ensimmäisen ja ainoan kerran kultamitalin ennen Argentiinaa, Länsi-Saksaa ja Yhdysvaltoja. Neuvostoliitto, joka hallitsi tätä lajia, boikotoi kilpailua muun itäblokin kanssa.

Serbialainen kuvanveistäjä Petar Poček suunnitteli tätä kilpailua varten uuden Dubrovnik-nimisen shakkipelin, josta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja kauneimmista shakkipeleistä. Hänen inspiraationsa olivat Dubrovnikin muurit, mikä näkyy parhaiten tornin nappulassa, joka on mallinnettu Dubrovnikin korkeimmasta tornista Minčetasta.

Yksi kaikkien aikojen suurimmista shakinpelaajista, yhdysvaltalainen shakinpelaaja Bobby Fischer, palvoi sarjaa. Ironista on, että vuonna 1992 montenegrolaisessa Sveti Stefanissa pelatussa ottelussa Boris Spasskia vastaan Fischer vaati, että hän pelaa näillä figuureilla, kun samaan aikaan vain 100 kilometrin päässä Dubrovnikia pommitti kiivaasti Serbian ja Montenegron armeija.

TALOUSUUDISTUKSET

Suunnitelmallisilla investoinneilla ja ulkomaisilla lainoilla rahoitetun "talousihmeen" vuodet nostivat taloudellista tuotantoa, mutta elintaso oli edelleen alhainen. 1960-luvun alussa oli tarve uudistaa taloutta, jotta valtion vaikutusvaltaa voitaisiin heikentää ja liiketoimintaa järkeistää. Valtion suunnittelusta luovuttiin käytännössä, ja yrityksille annettiin suurempi toimintavapaus, mikä näkyi selvimmin voitonjaossa ja vapaassa hinnoittelussa. Vientiä ja pääsyä maailmankauppaan edistettiin. Itsenäisten kauppojen ja pienyritysten (enintään 3 työntekijää) perustaminen mahdollistettiin. Yksityisomistuksessa olevat kaupat olivat edelleen kiellettyjä, joten ensimmäinen kauppa avattiin vasta vuonna 1988. Työntekijöitä oli pääasiassa teollisuudessa, maataloudessa, liikenteessä ja viestinnässä, kaupassa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, ja yksityinen sektori työllisti vain muutamia prosentteja kaikista työntekijöistä.

Toteutetut uudistukset johtivat hintojen nousuun ja ensimmäistä kertaa työllisyyden laskuun. Taloudellisen taantuman seurauksena syntyneeseen kriisiin yritettiin puuttua, ja rajat avattiin ja vapaa työskentely ulkomailla sallittiin. Vuosina 1965-1971 Kroatiassa työskenteli keskimäärin 62 tuhatta ihmistä, kun taas 107 tuhatta Jugoslavian kansalaista sai työtä ulkomailla. Suurin osa heistä lähti Länsi-Saksaan töihin, enimmäkseen teollisuuteen ja rakennusalalle. Näiden tilapäistyöntekijöiden, joita kutsutaan gastarbajtersiksi ("vierastyöläisiksi", saksaksi Gast - vieras, Arbeiter - työntekijä), määrä kasvoi, ja vuoden 1971 Jugoslavian väestönlaskennan mukaan se oli 671 tuhatta, joista noin 35 prosenttia oli Kroatian kansalaisia. Itsehallinto, yrittäjyys ja tilapäistyöntekijät kapitalistisissa maissa tekivät Jugoslavian talousjärjestelmästä ainutlaatuisen niiden sosialististen maiden joukossa, joissa oli vielä kokonaan tai suurelta osin suunnitelmatalous.

KALENTERI

Uusiin, sosialistisiin arvoihin perustuvan yhteiskunnan oli tarkoitus ylistää ja juhlia näitä arvoja. Sodan jälkeisinä vuosina luotiin uusi kalenteri, johon lisättiin uusia juhlapäiviä, muutettiin joitakin vanhoja ja poistettiin uskonnolliset juhlapäivät kokonaan. Seuraavassa on joitakin Jugoslavian kalenterin tärkeimpiä päivämääriä:

1. tammikuuta - Uusi vuosi

1. toukokuuta - Työn päivä

4. heinäkuuta - Taistelijan päivä

29. marraskuuta - Tasavallan päivä

27. heinäkuuta - Kroatian kansan kansannousun päivä

8. maaliskuuta - Kansainvälinen naistenpäivä

25. toukokuuta - Marsalkka Titon syntymäpäivä - Nuortenpäivä

9. toukokuuta - Voiton päivä

7. marraskuuta - Lokakuun vallankumouksen päivä

22. joulukuuta - Jugoslavian armeijan päivä

1. huhtikuuta - Nuorisotyön päivä

PRAXIS JA KORČULA KESÄKOULU

Praxis oli useiden filosofien ja sosiologien Zagrebissa perustama filosofian aikakauslehti, joka ilmestyi vuodesta 1964 alkaen kahdesti kuukaudessa. Se sisälsi artikkeleita humanistisista ja uusmarxilaisista kysymyksistä sekä ulkomaisten filosofien nykyfilosofisia keskusteluja. Lehden "kaiken olemassa olevan kritiikki" haastoi usein viranomaisten politiikan ja Jugoslavian sosialismin rakentamismenetelmät, ja sitä luonnehdittiin äärivasemmistolaiseksi ja oppositiokokoukseksi. Kymmenen myrskyisän vuoden jälkeen ja kun "painolaitosten työntekijät eri puolilta Jugoslaviaa kieltäytyivät painamasta lehteä", lehti lopetettiin vuonna 1974.

Samaan aikaan Praxiksen kanssa perustettiin Korčulan kaupungissa vuosittain järjestettävä Korčulan kesäkoulu, johon kokoontui sekä kansallisia että kansainvälisesti tunnettuja filosofeja, kuten H. Marcuse, H. Lefebvre, E. Bloch, J. Habermas ja muita, järjestämään keskusteluja ajankohtaisista filosofisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä.

BRONHI

Tarvitsetko taukoa?

Ota yksi kuuluisista Yugo-karkkeista - virkistävä Bronhi...

*Ei sovellu ruoka-aineallergikoille.

Ota yksi pala, älä ole ahne kapitalisti :)

Ja laittakaa karkkikääreet lattialla olevaan roskakoriin.

SÄHKÖISTÄMINEN

Olemassa olevien voimalaitosten uusiminen ja uusien rakentaminen alkoi heti sodan päätyttyä, ja Kroatian kokonaistuotanto kasvoi 497 GWh:sta vuonna 1948 9 409 GWh:iin vuonna 1983. Samana aikana sähköistettyjen taajamien määrä kasvoi 13 prosentista ja kotitalouksien määrä 26 prosentista lähes 100 prosenttiin. Suurin osa energiasta tuotettiin vesivoimalaitoksissa, mutta 1980-luvun alussa joidenkin laitosten sulkemisen ja epäsuotuisten sääolosuhteiden vuoksi lämpövoimalaitokset saivat lievän edun. Vuodesta 1984 lähtien Kroatia ja Slovenia ovat yhdessä rakentaneet Sloveniassa sijaitsevan Krškon ydinvoimalan, joka on ollut säännöllisessä käytössä. Sähköverkon epävakauden vuoksi pula ja häiriöt olivat kuitenkin tavallisia.

Anchor 2

Anchor 3

Anchor 4

Anchor 5

Anchor 6

Anchor 7

Anchor 8

Anchor 9

Anchor 10

Anchor 11

Anchor 12

Anchor 13

Anchor 14

Anchor 15

Anchor 16

Anchor 17

Anchor 18

Anchor 19

Anchor 20

Anchor 21

Anchor 22

Anchor 23

Anchor 24

Anchor 25

Anchor 26

Anchor 27

Anchor 28

Anchor 29

Anchor 30

IVO ANDRIĆ

Kirjailija ja Nobel-palkittu Ivo Andrić on yksi Jugoslavian kirjallisuuden suurimmista kirjailijoista, ja hänen elämänsä heijastaa näiden alueiden monimutkaisuutta. Hän syntyi Bosniassa kroaattiperheeseen, mutta opiskeluaikojensa loppupuolella hän alkoi julistautua serbiksi, ja hän pysyi siinä elämänsä loppuun asti.

Kirjailijana hänen uransa oli hyvin hedelmällinen. Monien muiden palkintojen ohella hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1961, mikä teki hänestä ensimmäisen ja ainoan kroatialaisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan. Lähes kaikkien hänen teostensa pääaiheena oli Bosnian elämä ottomaanien vallan aikana, mukaan lukien hänen tunnetuimmat teoksensa: Drinan silta ja Travnikin kronikka (tai Bosnian kronikka). Sosialistisessa Jugoslaviassa hän oli Jugoslavian kirjailijaliiton ensimmäinen puheenjohtaja, ja mielenkiintoinen seikka hänen poliittisella urallaan on se, että hän oli Jugoslavian kuningaskunnan erityissuurlähettiläs Hitlerin Saksassa.

MIROSLAV KRLEŽA (1893 - 1981)

Miroslav Krleža, jota monet pitävät merkittävimpänä 20th vuosisadan kroatialaisena kirjailijana, on kirjoittanut suuren ja monipuolisen teoksen, joka käsittää noin 200 draamaa, runoa, kritiikkiä, novellia, esseetä ja romaania. Hän perusti yhden neljästä tärkeimmästä kroatialaisesta kulttuuri-instituutista, hänen mukaansa nimetyn leksikografian instituutin. Hänen lukuisat teoksensa kuuluvat edelleen koulujen lukulistoille: Glembayn perhe, Filip Latinowiczin paluu, Petrica Kerempuhin balladit, Kroatian Jumala Mars jne.

Kirjallisen uransa lisäksi Krleža oli myös poliittinen aktiivi, ja jo opiskeluaikoinaan hän kannatti vasemmistolaisia näkemyksiä. Hän osallistui puolueen toimintaan sen alkuajoista lähtien, mutta häntä vastaan hyökättiin usein hänen taiteellisen työnsä vapaan tulkinnan vuoksi. Krleža voitti lopulta "kirjallisen vasemmiston konfliktin" vuonna 1952, kun hänen kritiikkinsä sosialistista realistista tyyliä kohtaan hyväksyttiin. Sosialistinen realismi korosti taiteen poliittista ja kasvatuksellista tehtävää, joka oli vahvasti esillä sosialistisen Jugoslavian ensimmäisinä vuosina. Hänet suljettiin poliittisen elämän ulkopuolelle vuonna 1967 yhtenä Kroatian kirjakielen nimeä ja asemaa koskevan julistuksen allekirjoittajista, mutta hän toimi aktiivisesti kulttuurityössä kuolemaansa saakka, erityisesti Jugoslavian tietosanakirjan toimittajana.

MIKÄÄN EI SAA YLLÄTTÄÄ MEITÄ

Skopjessa vuonna 1960 tapahtuneen suuren maanjäristyksen ja Varsovan liiton jäsenten vuonna 1968 tukahduttaman Prahan kevään jälkimainingeissa viranomaiset käyttivät väestönsuojelun, kokonaismaanpuolustuksen ja sosiaalisen itsepuolustuksen ohjelmia, joista tuli osa opetussuunnitelmaa, valmistellakseen väestöä luonnonkatastrofeihin tai valtion sisäisten ja ulkoisten vihollisten hyökkäyksiin.

"Vihollinen ei koskaan nuku" -lauseiden kaltaisilla iskulauseilla otettiin käyttöön "aseistetun kansan" käsite. Suojia rakennettiin, opiskelijat harjoittelivat ampumaradoilla, kouluissa ja yrityksissä järjestettiin luentoja ja erilaisia kursseja. Yksi kuuluisimmista oli hätätilannemenetelmien harjoittelu, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Kutinassa vuonna 1967 ja jonka nimi oli "Mikään ei saa yllättää meitä". Harjoituksen tarkoituksena oli tarkistaa väestön valmius luonnonkatastrofien, kuten tulipalon tai maanjäristyksen, varalta. Ensimmäiseen harjoitukseen osallistui 2000 ihmistä, mutta jo vuonna 1976 siihen osallistui puolet Kroatian väestöstä eli kaksi miljoonaa kaksisataatuhatta ihmistä.

PASSPORTTI

Toisen maailmansodan jälkeen hallitseva kommunistinen puolue pyrki vahvistamaan asemaansa ja vakiinnuttamaan absoluuttisen vallan, joten Jugoslavian kansalaisten, Kroatia mukaan lukien, oli mahdotonta saada passia ja liikkua laillisesti ulkomaille. Maastamuuttoon liittyvää kohtelua lievennettiin 1950-luvun alussa, jolloin passin saaminen oli helpompaa ainakin joillekin ryhmille, kuten urheilijoille, taiteilijoille ja opiskelijoille. Ulkomailla työskentely sallittiin 1960-luvun alussa, ja siitä lähtien passit olivat laajimman väestönosan saatavilla.

Hallitus allekirjoitti monien maiden kanssa kansainvälisiä sopimuksia vastavuoroisesta viisumivapaudesta. Rajojen avautuessa länsi kiinnosti Jugoslavian kansalaisia paljon enemmän kuin itä, joten vuosina 1970-1989 70 prosenttia kaikista rajanylityksistä tapahtui Italian ja Itävallan vastaisilla rajoilla. Vuonna 1989 passia käytti 41 prosenttia Kroatian kansalaisista.

Liittoutumattomuusliikkeen ansiosta Jugoslavian passi tarjosi "passijärjestelmän vapauttamisen" jälkeen mahdollisuuden matkustaa esteettömästi useimpiin maailman maihin, jotka jakautuivat kapitalistiseen länteen ja kommunistiseen itään, mistä useimmat itäisten ja läntisten maiden passinhaltijat saattoivat tuohon aikaan vain unelmoida. Passista tuli näin ollen varsin suosittu myös pimeillä markkinoilla. Viisumi tarvittiin vain naapurimaiden Kreikan (Makedonian kysymyksen vuoksi) ja Albanian osalta, koska suhteet kommunistidiktaattori Enver Hoxhaan olivat ongelmalliset, sekä kahden blokin johtajien, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, osalta.

PUHELIN

Ensimmäinen puhelinlinja Kroatiassa otettiin käyttöön jo vuonna 1881, mutta niiden määrä kasvoi hitaasti. 1970-luvun alussa Kroatiassa oli vain 54 puhelinta tuhatta asukasta kohti, ja vuoteen 1991 mennessä niiden määrä kasvoi 239:ään. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1981 Ruotsissa oli 828 puhelinta tuhatta asukasta kohti, Ranskassa 498 ja Italiassa 364.

Puhelinta ei enää nopeasti pidetty ylellisyytenä, mutta puhelinyhteyttä odotettiin melko pitkään. Vuonna 1974 eräs nainen kertoi VUS-viikkolehdelle odottaneensa liittymää kahdeksan vuotta. Ihmiset yrittivät saada etuoikeutta lahjuksilla ja erilaisilla "yhteyksillä". Asunnon arvoa nosti juuri se mahdollisuus, että asunto saisi puhelinliittymän jonain (joskin epämääräisenä) päivänä tulevaisuudessa.

Sen lisäksi, että puhelinliittymän saaminen oli vaikeaa, monilla kotitalouksilla ei ollut omaa liittymää, vaan ne jakoivat sen toisen kotitalouden tai yrityksen kanssa. Tällainen kaksoislinja tarkoitti kahta puhelinta samassa linjassa, ja jos joku puhui jompaankumpaan puhelimeen, toisen henkilön oli kuunneltava hiljaisuutta ja odotettava, että ensimmäinen puhelu päättyi.

TELEVISIO

Zagrebin yleisradioyhtiön Television Zagrebin ansiosta Kroatian kansalaiset saivat vuonna 1956 ensimmäisenä Jugoslaviassa katsella kotimaista mustavalkoista televisio-ohjelmaa. Vuotta aiemmin Yhdysvalloissa lähetettiin ensimmäinen värillinen televisio-ohjelma, mutta Kroatian kansalaiset odottivat sitä vuoteen 1975 asti. Televisio löytyi lähes kolmanneksesta kroatialaisista kotitalouksista vuonna 1968, ja vuoden 1980 loppuun mennessä se oli yli 94 prosentissa kotitalouksista.

TV Zagreb esitti myös ulkomaisia ohjelmia, ja italialainen RAI oli esikuvana oman viihdeohjelmansa luomisessa. Kotimaista tv-ohjelmaa laajennettiin vuonna 1972 toisella kanavalla ja vuonna 1988 kolmannella kanavalla. Televisiosta tuli hyvin pian väistämätön osa asuntoa. Vuonna 1971 keskiverto kroatialainen joutui käyttämään 2-2,5 kuukausipalkkaa television hankkimiseen. 1980-luvun alussa talouskriisin ja sähkön vähenemisen vuoksi televisio-ohjelmia ei lähetetty enää klo 22 jälkeen.

ALKOHOLISMI

Vaikka Maailman terveysjärjestö määritteli alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952, sitä pidettiin edelleen elämäntapana vuonna 1985 Opatijassa pidetyssä Jugoslavian ja Italian ensimmäisessä alkoholistien hoitokongressissa esitetyn lausunnon mukaan. Ensimmäinen hoidossa olevien alkoholistien kerho Kroatiassa perustettiin vuonna 1964, 29 vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen tällainen kerho oli perustettu Akroniin (Yhdysvallat).

Alkoholin kulutus Kroatiassa kasvoi tasaisesti. Kun ennen toista maailmansotaa alkoholin kulutus henkeä kohti oli 6 litraa, se nousi 70-luvulla 14,5 litraan. Vuoden 1990 tilastojen mukaan jopa 79 prosenttia kotitalouksista kulutti olutta, viiniä 84 prosenttia ja konjakkia 77 prosenttia kotitalouksista.

Perinteisesti miehet käyttivät enemmän alkoholia kuin naiset, mutta naisalkoholistien määrä kasvoi naisten vapautumisen myötä. Kun vuonna 1965 suhde oli 7,8 miestä yhtä alkoholismin vuoksi sairaalahoitoon joutunutta naista kohden, se laski 5,4 mieheen yhtä naista kohden vuoteen 1985 mennessä. Alkoholismi oli tuolloin kolmanneksi yleisin kuolinsyy Kroatiassa.

TITON KUOLEMA

Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan elinikäinen presidentti Josip Broz Tito kuoli Ljubljanassa 4. toukokuuta 1980 kello 15.05. "Sininen juna, presidentin virallinen juna, toi (tyhjän) arkun Zagrebin kautta Belgradiin, jossa hänet haudattiin mausoleumiin nimeltä "House of Flowers". Kulkue ja valtiolliset hautajaiset televisioitiin. Useimmista maailman maista oli paikalla arvovaltaisia henkilöitä (vain 25 maata 163:sta ei ollut paikalla). Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa Margaret Thatcher (Yhdistynyt kuningaskunta), Leonid Brežnev (Neuvostoliitto), Saddam Hussein (Irak), Helmut Schmidt (Länsi-Saksa), Kim Il Sung (Pohjois-Korea) ja Walter Mondale (Yhdysvallat). Seuraavien kymmenen vuoden ajan Titon kuolinhetkeä merkitsivät sireenit ja minuutin hiljaisuus. Maan ylimmän johtajan seuraajaksi valittiin SFRJ:n kiertävä kahdeksanjäseninen puheenjohtajavaltio (6 tasavaltaa ja 2 autonomista maakuntaa), jonka kunkin presidentin toimikausi oli yksi vuosi.

SITOUTUMATON LIIKE

Vaikka Tito oli pienen ja köyhän maan johtaja, hän halusi rakentaa maailman valtiomiehen mainetta, mikä vahvistaisi hänen riippumattomuuttaan Moskovasta. 1950-luvun alussa jännitteet naapurimaiden Italian, Itävallan ja Kreikan kanssa rauhoittuivat, ja YK:n kautta solmittiin liittolaisuuksia eri puolilla maailmaa sijaitsevien maiden, erityisesti Intian ja Egyptin kanssa.

Kolonisaation purkuaalto toi itsenäisyyden monille Afrikan ja Aasian maille, ja monissa näistä maista valtaan nousseet poliitikot kieltäytyivät hyväksymästä maailman jakautumista blokkeihin ja etsivät tilaa itsenäisemmälle poliittiselle toiminnalle. Syyskuussa 1961 Belgradissa pidettiin 25 maailman maan valtiomiesten kokous, jossa korostettiin rauhanomaisen rinnakkaiselon käsitettä, siirtomaavallan purkamisen jatkamista ja taistelua sorrettujen kansojen vapauden puolesta sekä imperialismin lopettamista maailmassa. Liittoutumattomien maiden liikkeen 1st konferenssin jälkeen seuraavat konferenssit pidettiin 3-4 vuoden välein, ja jäsenmäärä kasvoi. Erityisen tärkeä oli vuonna 1979 Havannassa pidetty konferenssi, jossa Tito vastusti Fidel Castron pyrkimyksiä lähentää liikettä Neuvostoliittoon.

Liittoutumattomuuspolitiikalla Jugoslavian johto varmisti aktiivisemman osallistumisen maailmanpolitiikkaan, ja taloudellista, sotilaallista ja muuta yhteistyötä kehitettiin erityisesti arabimaiden kanssa, jotka tarjosivat halpaa energiaa vastineeksi teollisuustuotteista. Vuoteen 1981 mennessä liittoutumattomien maiden kanssa käyty kauppa oli 4,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria, josta 45 prosenttia oli vientiä. Kansainvälisyyden hengessä Jugoslaviassa opiskeli tuhansia opiskelijoita, sotilas- ja siviiliasiantuntijoita noin sadasta maasta ympäri maailmaa.

JUGOSLAVIAN ARMEIJA

Jugoslavian asevoimia kutsuttiin Jugoslavian kansanarmeijaksi, ja ne jakautuivat maavoimiin, laivastoon ja ilmavoimiin. Se perustettiin Kansan vapautussodan (Jugoslavian toisen maailmansodan virallinen nimi) aikana, ja sen ylipäällikkönä toimi Tito. Hänen kuolemansa jälkeen hänen seuraajakseen tuli SFRJ:n puheenjohtajavaltio.

Jugoslavian syntymisen sotilaallinen luonne, Neuvostoliiton hyökkäysriski Kominform-kriisin aikana, maan erityinen ulkopoliittinen asema sekä sisäisten konfliktien aiheuttama pelko antoivat armeijalle merkittävän vaikutusvallan poliittisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä ja johtivat siihen, että armeijaa pidettiin Jugoslavian yhtenäisyyden vartijana. Sotilastukikohtia ja lomakeskuksia oli sijoitettu eri puolille maata. Kaikki Jugoslavian kansalaiset rahoittivat armeijaa liittovaltion talousarviosta sekä sotatarvikkeiden myynnistä, jonka osuus maan kokonaisviennistä oli 20 prosenttia vuonna 1983. Kotimaisen kaluston lisäksi armeijaa aseistettiin myös molempien kylmän sodan lohkojen kalustolla. Armeijan upseeriston kansallisessa rakenteessa (noin 70 %) serbit ja montenegrolaiset olivat enemmistönä, mikä kävi erityisen selväksi 1980-luvun jälkipuoliskolla.

Asevelvollisuus oli miehille pakollinen, ja 1980-luvulla se lyheni vuoteen. Sotilaskoulutuksen lisäksi sen tehtävänä oli myös poliittinen indoktrinaatio "veljeyden ja yhtenäisyyden" hengessä, joten 12-15 prosenttia uusista puolueen jäsenistä liittyi puolueeseen asepalveluksen aikana. Vaikka useimmat varusmiehet jättivät kotinsa ja ystävänsä surun murtamina, monet päättivät säilyttää pysyvän muiston armeija-ajastaan tatuoimalla kainalonsa. On historiallinen ironia, että armeijan ainoat interventiot olivat Jugoslavian kansalaisia vastaan, nimittäin albaanikapinoiden tukahduttaminen Kosovossa vuosina 1968 ja 1981 sekä 1990-luvun alun sodat Sloveniassa, Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa.

VUOSILOMA

Sodan jälkeinen suunnitelmallinen työjärjestely merkitsi sitä, että myös vapaa-aika ja lomat suunniteltiin. Niiden tarkoituksena oli antaa työntekijöille tilaa ja aikaa kehon ja mielen palautumiseen, jotta he voisivat palata töihin tyytyväisempinä ja tuottavampina. Ensimmäistä kertaa kaikilla työntekijöillä oli oikeus vähintään 14 päivän pituiseen palkalliseen lomaan, ja loma-aikana otettiin käyttöön myös alennuksia kuljetuksista. Tällaisen sosiaalisen matkailun kehittämiseksi avattiin useita työntekijöiden lomakeskuksia lähinnä Adrianmeren rannikolle.

Lomat olivat varmasti uutinen enimmäkseen köyhälle ja ei-teolliselle yhteiskunnalle, joka ei ollut tottunut tällaiseen vapaa-ajan viettoon, jota pidettiin etuoikeutetun vähemmistön ylellisyytenä. Tällaisen käytännön edistämiseksi annettiin säännöksiä, jotka pakottivat työntekijät lomalle. Monet inhosivat ajatusta tällaisista lomista: matkat kaukaisiin lomakohteisiin kestivät usein kauan ja teiden kunto oli epätyydyttävä. Monet työntekijät viettivät vapaa-aikansa mieluummin kotona tai yrittäen ansaita lisätuloja. Loppujen lopuksi loma yrityksen lomakohteessa merkitsi sitä, että työntekijät menivät yleensä samaan kohteeseen, jossa he viettivät aikaa (jälleen) työtovereidensa kanssa. Toisaalta tällaiset lomat tarjosivat monille työntekijöille mahdollisuuden käydä meren rannalla ensimmäistä kertaa elämässään.

1960-luvun talousuudistusten aikana yrityksille annettiin enemmän vapautta taloudelliseen päätöksentekoon. Pakollinen maksu valtion rahastoon, josta tämäntyyppinen matkailu rahoitettiin, poistettiin, ja työntekijöille maksettiin rahallista korvausta yrityksen resurssien mukaan. Tuki käytettiin usein muihin kuin matkailutarkoituksiin. Vuosiloman hyväksyminen perusihmisoikeudeksi, standardien parantaminen, autojen edullisemmat hinnat ja matkustamisen vapauttaminen tarjosivat työntekijöille monenlaisia lomamahdollisuuksia. Työntekijöiden lomakohteet olivat kuitenkin edelleen suosittuja 1970- ja 1980-luvuilla, ja niiden osuus Kroatian yöpymisten kokonaismäärästä oli noin neljännes.

TRIESTE

Rajojen avaaminen ja viisumijärjestelmän vapauttaminen 1960-luvulta lähtien johti uuden ilmiön syntymiseen jugoslavialaisessa yhteiskunnassa - rajatylittävään kaupankäyntiin. Monista eri syistä, jotka vaihtelivat tyytymättömyydestä kotimaiseen tarjontaan ja länsimaisten asioiden ihannoinnista, kansalaiset lähtivät ostoksille naapurimaihin: Itävallassa, Kreikassa ja Italiassa. Triesten kaupungista (Italia), joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Slovenian ja Italian rajalta, tuli tämän ilmiön synonyymi. Jo vuonna 1970 puolet kaikista maan sisäisistä maastapoistumisista suuntautui Italiaan. Eräässä 1980-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa puolet haastatelluista Kroatian kansalaisista kertoi, että heidän motiivinsa passin hakemiseen oli rajat ylittävä ostos, ja vuoteen 1989 mennessä luku nousi jopa 65 prosenttiin. Ajan myötä tuotteet vaihtuivat - 70-luvulla halutuimpia olivat vaatteet ja jalkineet, erityisesti farkut, ja 80-luvulla, jota leimasivat pula ja talouskriisi, ostettiin usein kahvia ja pesuaineita. Kaikkien ostosten oli käytävä tullivalvonnassa, ja ihmiset yrittivät välttää tullimaksut monin eri tavoin, mikä johti enemmän tai vähemmän koomisiin tilanteisiin.

AMERIKKALAISTEN SAIPPUAOOPPEROIDEN VAIKUTUS

Uusi sosialistinen ihminen ei vastustanut amerikkalaisia vaikutteita, mikä näkyi Jugoslavian televisiossa esitettyjen amerikkalaisten saippuaoopperoiden, kuten Peyton Place 1960-luvun lopulla ja Dynastia 1980-luvulla, suurena suosiona. Vaikka molempia sarjoja pidettiin kiistanalaisina esimerkiksi aviorikoksen, homoseksuaalisuuden ja erilaisten juonittelujen vuoksi (Dynasty kuvasi jopa kommunismin päävihollisen - rikkaan kapitalistisen porvariston - elämää), sarjat voittivat silti monien Jugoslavian kansalaisten sydämet. Sanomalehtien mukaan vuonna 1969, Peyton Place -sarjan ensimmäisen kauden aikana, SR Serbiassa myytyjen TV-antennien määrä kasvoi, koska sama jakso esitettiin TV Zagrebissa päivää ennen TV Belgradia. Monet taajamat ja rakennukset eri puolilla Jugoslaviaa on nimetty näiden sarjojen mukaan. Dubrovnikissa on "Carrington-rakennus", joka on nimetty Dynastian pääperheen mukaan, ja siellä on myös "Peyton-kortteli", joka on nimetty Peyton Placen mukaan.

NIKICA MARINOVIĆ

Ensimmäinen Miss Jugoslavia -kauneuskilpailu järjestettiin vuonna 1966, ja sen voitti Dubrovnikista kotoisin oleva kaunis Nikica Marinovic. Samana vuonna hän edusti Jugoslaviaa ainoana sosialistisena maana kansainvälisissä Miss World -kilpailuissa. Hän voitti sensaatiomaisesti toisen sijan, mikä teki hänestä Euroopan kauneimman ja 1st kakkossijan intialaisen voittajan Reita Farijan jälkeen. Hänen menestyksensä jäi Jugoslavian kaikkien aikojen suurimmaksi menestykseksi kyseisessä kilpailussa.

Anchor 31

Anchor 32

Anchor 33

Anchor 34

Anchor 35

Anchor 36

Anchor 37

Anchor 38

Anchor 39

Anchor 40

Anchor 41

Anchor 42

Anchor 43

Anchor 44

MUOTILEHDET - BURDA JA SVIJET

Muoti eli pukeutumistapa on selkein merkki tiettyyn luokkaan kuulumisesta. Uusi kommunistihallitus pyrki vähentämään luokkaeroja, joten monet putiikit leimattiin porvarillisiksi. Ensimmäinen sosialismin aikainen muotinäytös järjestettiin kuitenkin Zagrebissa vuonna 1946, jossa yksi Kroatian suurimmista muotisuunnittelijoista Žuži Jelinek esitteli töitään. Suuret tekstiilitehtaat, kuten Varteks, RIO, Kninjanka tai Kamensko, tekivät muodin massojen ulottuville, ja 1960-luvun vapauttamisaallon myötä avattiin uusia putiikkeja varakkaille "naispuolisille toverille", jotka kopioivat länsimaista muotia. Muotitietoiset naiset, joilla ei ollut varaa putiikkien vaatteisiin, olivat usein tyytymättömiä suurten tekstiilitehtaiden tuottamiin vaatteisiin. Siksi monet heistä lukivat uskollisesti muotilehtiä Svijet ja Burda, joista he löysivät ompelukaavoja kaikkiin kokoihin. Näin he pystyivät valmistamaan haluamansa mekot itse kotonaan, pääasiassa Zadarin Bagat-tehtaan ompelukoneilla.

AVIOLIITTO

Kirkollinen avioliitto oli ainoa laillinen avioliittomuoto vuoteen 1946 asti, jolloin Jugoslavian perustuslaissa otettiin käyttöön pakollinen siviiliavioliitto. Vaikka kirkkohäitä ei kielletty, ne menettivät oikeudellisen pätevyytensä.

Siviiliavioliittojen käyttöönotto mahdollisti yksinkertaisemman avioeron, ja niinpä heidän määränsä kasvoi nopeasti aina vuoteen 1979 asti. Kroatiassa vuosina 1950-1980 puolet eronneista avioitui uudelleen, miehet kaksi kertaa useammin kuin naiset.

Avioliiton solmimisikä oli 18 vuotta, paitsi tietyissä erityisolosuhteissa, ja puolisoiden keski-ikä oli naisilla 22,6 vuotta ja miehillä 25,8 vuotta. Perustuslain mukaan avioliittoon vihkiminen edellytti paitsi puolisoiden, kahden todistajan ja maistraatin läsnäoloa myös kansankomitean puheenjohtajan tai jäsenen eli viranomaisten edustajan läsnäoloa. Käytännössä tätä määräystä ei kuitenkaan useinkaan noudatettu.

Vuoteen 1951 asti Jugoslavian kansalaiset eivät saaneet mennä naimisiin ulkomaalaisten kanssa, ellei oikeusministeriö antanut siihen lupaa. Vuoden 1951 jälkeen etnisesti seka-avioliittojen määrä lisääntyi, ja SR Kroatia oli heti Vojvodinan autonomisen maakunnan jälkeen niiden määrän kärjessä. Kun vuonna 1950 etnisesti seka-avioliittoja oli 8,6 prosenttia koko Jugoslaviassa, vuonna 1970 Kroatian tasavallassa niiden osuus oli 15,3 prosenttia ja vuonna 1990 19,1 prosenttia kaikista avioliitoista.

KROATIALAINEN ELOKUVA JA NERETVAN TAISTELU

Elokuvatuotanto liittyi suuriin tasavaltalaisiin studioihin, mikä mahdollisti kaikkien Jugoslavian liittotasavaltojen ohjaajien, näyttelijöiden ja muiden elokuva-alan toimijoiden yhteistyön sekä lukuisten televisioyhtiöiden tuottamien televisioelokuvien ja -sarjojen kuvaamisen. Lähes viidenkymmenen vuoden aikana kroatialainen elokuvataide tuotti suuren määrän eri tyylilajeja ja taiteellisia vaatimuksia edustavia elokuvia. Animaatioelokuva on varmasti etusijalla, mutta myös kokeellisella elokuvalla oli suuri menestys, ja monia erinomaisia pitkäaikaisia elokuvia tehtiin, mukaan lukien kaksi Oscar-ehdokasta (Yhdeksäs piiri, Neretvan taistelu) ja useita palkintoja ja ehdokkuuksia johtavilla eurooppalaisilla festivaaleilla. Monilla kroatialaisten elokuvahistorioitsijoiden ja -kriitikoiden laatimilla listoilla parhaaksi luokiteltu kroatialaiselokuva on "Tko pjeva zlo ne misli" (kirjaimellisesti "Hän, joka laulaa, ei tee pahaa") vuodelta 1970. Elokuvan on ohjannut kroatialainen ohjaaja Krešo Golik, ja siinä seurataan zagrebilaisen Šafranek-perheen tarinaa, jota kutsutaan "rakkaustarinaksi, jossa lauletaan".

Jugoslavialaisista näytelmäelokuvista merkittävin ja tunnetuin sotaspektaakkeli oli kuitenkin Veljko Bulajićin ohjaama elokuva Neretvan taistelu vuodelta 1966. Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi valittu Neretva oli kaikkien aikojen kallein jugoslavialainen elokuva ja kallein tuona vuonna Euroopassa tallennettu elokuva. Lopulliset hinta-arviot vaihtelevat 4,5 miljoonasta tuolloin huikeaan 12 miljoonaan dollariin (vertailun vuoksi mainittakoon, että samana vuonna valmistuneen James Bond -sarjan 6th jatko-osan On Her Majesty's Secret Service kustannukset olivat 7 miljoonaa dollaria). Jugoslavian suurimpien tähtien lisäksi elokuvassa näyttelivät sellaiset merkittävät maailmannäyttelijät kuin Yul Brynner, Orson Welles, Franco Nero, Sergei Bondarchuk ja Hardy Kruger, ja statisteja oli jopa 10 000. Lisäksi elokuvassa esiintyi jopa 10 000. Neretvan taistelun julisteen suunnitteli Pablo Picasso, ja se on yksi vain kahdesta hänen allekirjoituksellaan varustetusta elokuvajulisteesta. Väitetään, että Picasso ei pyytänyt palkkaa, vaan tyytyi kymmeneen pulloon jugoslavialaista viiniä.

KROATIAN KEVÄT

Sosialistisen Jugoslavian lähes viiden vuosikymmenen ajan poliittinen valta oli keskittynyt puolueen käsiin, mutta sen sisällä oli lukuisia konflikteja, puhdistuksia ja juonitteluja. Koska monet näkyvät jäsenet olivat eri mieltä Titon politiikan kanssa, heistä tuli hallinnon vihollisia ja heidät suljettiin pois poliittisesta elämästä. Sen lisäksi, että osa jäsenistöstä jakautui kansallisten rajojen mukaan, se kannatti poliittista keskusjohtoisuutta ja valtion vaikutusvallan vahvistamista, kun taas toiset vaativat liittovaltioyksiköiden - tasavaltojen - suurempia oikeuksia. Talouden osalta osa jäsenistä kannatti enemmän suunnittelua, kun taas toiset kannattivat liberaalimpaa liiketoimintaa. Tito ratkaisi ylimpänä välimiehenä tällaiset kiistat ja teki päätökset siitä, mihin suuntaan maa kulkisi.

Merkittävin liberalisointiaalto maassa tapahtui 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, kun vuonna 1966 erotettiin Jugoslavian varapresidentti Aleksandar Ranković, joka oli poliisin ja salaisen palvelun päällikkö ja merkittävin keskustalainen. Tito päätti päästä eroon potentiaalisesta seuraajastaan, joka oli myös hänen bestmaninsa häissä, lavastetulla vakoilutapauksella. Rankovićin syrjäyttäminen avasi tilaa nuorille uudistusmielisille voimille, jotka nostivat esiin perustuslain muuttamista koskevia kysymyksiä ja kritisoivat Jugoslavian politiikan ja talouden tilannetta. Titon siunauksella Savka Dabčević-Kučar ja Miko Tripalo nousivat Kroatian kommunistiliiton johtoon, ja samanlaisia prosesseja tapahtui myös muissa tasavalloissa. Maaliskuussa 1967 suuri joukko kroatialaisia kulttuurityöntekijöitä ja tutkijoita julkaisi julistuksen Kroatian standardikielen nimestä ja asemasta, jossa he viittasivat kielten epätasaiseen asemaan maassa, erityisesti liittovaltion toimielimissä, joissa serbian kieltä pidettiin parempana. Vaikka monia julistuksen allekirjoittajia rangaistiin, monet heidän kannanotoistaan hyväksyttiin myöhemmin.

Uudistusliike, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kroatian kevät, toteutui kolmen eri keskuksen kautta: poliittinen liike, johon osallistui osa Kroatian kommunistiliiton jäsenistä ja joka korosti erityisesti Kroatian epätasa-arvoista kansallista ja taloudellista asemaa Jugoslaviassa, kulttuurinen ja tieteellinen liike, johon osallistui kroatialaisia älymystön edustajia kulttuurilaitosten, kuten Matica hrvatska -järjestön, kautta, sekä opiskelijaliike, jossa valittiin kansallisesti suuntautunut johto. Liikkeen kasvaessa yhä massiivisemmaksi puolueen konservatiivisen osan sekä sotilas- ja tiedustelupalvelun johdon tyytymättömyys lisääntyi. Vuoden 1971 lopulla Tito päätti lopettaa hajanaiset ristiriidat ja syrjäyttää Kroatian kommunistiliiton johtajat. Parin seuraavan vuoden aikana tuhansia ihmisiä pidätettiin, kuulusteltiin ja vangittiin, tunnettuja kirjailijoita ja tiedemiehiä kiellettiin, virkamiehiä erotettiin ja noin 12 000 jäsentä erotettiin Kroatian kommunistien liitosta. Muissa tasavalloissa tapahtui samanlainen tilanne, mutta vähäisemmässä määrin. Kroatiassa äänekkäimmän vastalauseen tilannetta vastaan korvasi Kroatian hiljaisuus, Kroatian kommunistijohdon passiivisen kansallisen politiikan tila, joka kesti 1980-luvun loppupuolelle saakka.

IVO ROBIĆ

Populaarimusiikki hyväksyttiin Jugoslaviassa laajalti 1950-luvun alussa sen jälkeen, kun musiikkia oli aluksi yritetty käyttää jälleen yhtenä välineenä uusien sosialististen arvojen luomisessa. Kun maa avautui länteen, ulkomaisesta musiikista tuli erittäin haluttua tuontitavaraa, ja erityisen suosittuja olivat italialaisten laulujen suomennetut coverit. Vain muutama vuosi Italian San Remon jälkeen ensimmäinen populaarimusiikin festivaali järjestettiin Zagrebissa vuonna 1954, ja sitä seurasivat festivaalit Opatijassa, Belgradissa, Sarajevossa, suunnattoman suosittu Splitin festivaali ja monet muut. Levytuotannon, erityisesti Zagrebissa toimivan Jugoton-yhtiön, kehittymisen sekä radio- ja televisiovastaanottimien määrän lisääntymisen myötä yleisö pystyi yhä useammin kuuntelemaan suosikkiartistejaan kotona.

Populaarimusiikin ensimmäisten vuosien suurin tähti oli Ivo Robić, ensimmäinen muusikko, joka julkaisi itsenäisen LP-levyn Jugoslaviassa vuonna 1956. Hänen iskelmänsä valloitti sekä koti- että ulkomaisen yleisön sydämet, joten eräässä tapauksessa berliiniläinen yleisö taputti hänelle uskomattomat puoli tuntia. Kappale ”Morgen” oli ensimmäinen saksankielinen kappale, joka nousi Yhdysvaltain Billboardin top-listalle. Hänen Split-festivaalia varten kirjoittamansa melodia toimi pohjana kappaleelle ”Strangers in the Night”, jonka myöhemmin lauloi suuri Frank Sinatra. Ivo Robićin merkityksestä kertoo tarina Hampurista, jossa hän kuuli nuorta The Beatles -yhtyettä. Robić innostui heidän esiintymisestään laulaja Tony Sheridanin kanssa ja sai tuottajansa Berth Kaempfertin suostuttelemaan heidän ensimmäisen levynsä. Tarina mainitaan Anthology I -albumin kannessa.

JUGOSLAVIALAISET COVERIT KANSAINVÄLISISTÄ HITEISTÄ

Rockmusiikki, kuten monet muutkin länsimaista tulevat uutuudet, hyväksyttiin ensin nuorten sukupolvien keskuudessa. 1960-luvun vaihteessa ilmestyivät ensimmäiset ”laulu-instrumentaaliryhmät”, kuten Bijele strijele, Sjene, Atomi jne. Huolimatta siitä, että viranomaiset paheksuivat tuotua raivoa, rock sai yhä enemmän hyväksyntää yleisöltä, joka halusi viettää villejä iltojaan tanssijuhlissa ja myöhemmin rock-kitarafestivaaleilla. Jugoslavialainen yleisö kuuli monet kansainväliset hitit ensimmäisen kerran kotimaisten muusikoiden tekeminä coverteina. Yksi ensimmäisistä ja suosituimmista kroatialaisista yhtyeistä oli Kvartet 4M, jonka rennot ja viihdyttävät esitykset olivat tuolloin uutuus. Palattuaan Hampurista erään kansainvälisen kiertueensa jälkeen he toivat Radio Zagrebille tuolloin tuntemattoman Beatlesin konserttitallenteita. Vaikka ne ensin hylättiin, kaksi Beatles-coveria julkaistiin heidän albumillaan vuonna 1964, vain viisi kuukautta sen jälkeen, kun Liverpoolin Fab Four oli julkaissut ne.

KOMMUNISTISET LAULUT

Partisaaniarmeijan onnistumiset ja sen antaumuksellinen taistelu vihollista vastaan Titon johdolla olivat lukuisten laulujen aiheena sodan aikana ja sen jälkeen. Monet muusikot sävelsivät ja esittivät lauluja uusista ideologisista arvoista: työstä, Jugoslavian yhtenäisyydestä, puolueen roolista yhteiskunnassa, ja erityisen suosittuja olivat Titosta kertovat laulut. Ehkä tunnetuin tällainen laulu oli ”Toveri Tito, me vannomme sinulle” vuodelta 1942, ja sen suosituimman version esitti vuonna 1977 Zdravko Čolić Zagrebin vallankumouksellisten ja isänmaallisten laulujen festivaalilla. Se julkaistiin singlenä Titon kuoleman aikaan, ja sitä myytiin yli 300 000 kappaletta.

MATE MIŠO KOVAČ

Kroatian ja koko sosialistisen Jugoslavian popmusiikin suurin ikoni aloitti tähtiuransa vuonna 1969 kappaleella Ti se nećeš vratiti (”Sinä et palaa”), jota myytiin 500 000 kappaletta ja joka oli tuon vuoden toiseksi myydyin albumi. Hän oli viisi kertaa vuoden laulaja, ja vuonna 1989 hänet valittiin vuoden ihmiseksi. Hän myi yli 20 miljoonaa levyä, mikä tekee hänestä Kroatian diskografian myydyimmän laulajan. Hän oli pitkään naimisissa Miss Jugoslavian Anita Baturinin kanssa. Toisin kuin monet muut sukupolvensa laulajat, hän on pysynyt yleisön suosikkina ja täyttänyt (ja täyttää edelleen) salit ja stadionit eri puolilla maata. Hänen vuonna 1987 esittämänsä kappale ”Poljubi zemlju” (”Suutele maata”) lähetettiin vuonna 2016 NASA:n soitettavaksi Marsissa olevilla soutulaivoilla, mikä teki hänestä ensimmäisen kroatialaisen muusikon, jonka kappale kuultiin maapallon ulkopuolella ja joka oli siten ”yhteydessä taivaaseen”.

JOSIPA LISAC JA KARLO METIKOŠ

16-vuotias Karlo Metikoš innostui Elvis Presleystä, Bill Haleysta ja Little Richardsista, ja pari vuotta myöhemmin hän teki tähtiuransa Pariisissa Matt Collins -nimellä. Hänen vuonna 1962 tekemänsä ranskalainen cover-versio yhdysvaltalaisesta Rhythm of the Rain -hitistä toi hänelle suuren menestyksen, jota seurasivat esiintymiset eri puolilla maailmaa, muun muassa Iranin shaahi Reza Pahlavin syntymäpäiväjuhlissa ja esiintyminen Marokon kuninkaan Hassanin haaremissa. Eräässä konsertissa helmikuussa 1971 hän tapasi kymmenen vuotta nuoremman laulajan Josip Lisacin, ja kuten molemmat myöhemmin väittivät, heidän katseensa kohtasivat yhdessä vaiheessa, eivätkä he siitä hetkestä lähtien koskaan eronneet. Karlo omistautui täysin säveltäjänuralleen ja teki Josipalle lukuisia hittejä. Erityistä kiitosta sai hänen ensimmäinen itsenäinen albuminsa ”Dnevnik jedne ljubavi” (”Rakkauden päiväkirja”) vuodelta 1973. Karlo Metikoš kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen vuonna 1991. Kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä Josipa järjesti konsertin hänen kunniakseen ja jatkoi sitä kaikki nämä vuodet.

UUSI AALTO JA AZRA

1970-luvun lopulla paikalle ilmestyi nuorten muusikoiden sukupolvi, joka toi jugoslavialaiseen rockmusiikkiin uuden punk-soundin, mutta myös diskon, reggaen, funkin ja skan. Uusi aalto, kuten sitä kutsuttiin, tuotti joitakin maan tärkeimpiä yhtyeitä, joista suurin osa toimi suurissa kaupunkikeskuksissa: Belgrad, Zagreb, Ljubljana jne. Se oli myös Titon kuoleman aikaa ja uuden ”un Tito” -kauden alkua, mikä lisäsi entisestään nuorison halua muutokseen ja vapauteen. Heidän musiikkinsa on energistä ja kapinallista, arkielämänkriittistä ja auktoriteettien vastaista, vaikka osa heidän jäsenistään oli poliittisten ja sotilasvirkamiesten lapsia. Kroatian uusi aalto yhdistetään ensisijaisesti zagrebilaisiin yhtyeisiin, kuten Film, Haustor tai Prljavo kazalište. Näistä tunnetuin oli Azra-yhtye ja sen keulahahmo Branimir Johnny Štulić. Heidän laulujensa aiheet vaihtelivat intiimistä ja romanttisesta Gracija, Gospodar samoće (”Yksinäisyyden mestari”) Volim te kad pričaš (”Rakastan sinua, kun puhut”) yhteiskunnalliseen kritiikkiin, kuten Pametni i knjiški ljudi (”Älykkäät ja hyvin lukeneet ihmiset”), Kurvini sinovi (”Narttujen pojat”), Poljska u mom srcu (”Puola sydämessäni”). Livelevyä Ravno do dna (”Suoraan pohjalle”) pidetään parhaana Jugoslaviassa äänitettynä livealbumina.

PARAF

Ensimmäisen virallisen (viranomaisille ilmoitetun) punk-konsertin Jugoslaviassa, mutta myös Euroopan sosialistisessa osassa, järjesti vuonna 1978 Rijekalainen Paraf-yhtye Pulan Circolo Italian Community Clubissa. Yhtyeen perustivat Rijekassa vuonna 1976, vuosi Sex Pistolsin perustamisen jälkeen Lontoossa, Vladimir Kocijanić, Zdravko Čabrijanac ja Dušan Ladavac. Yhtye julkaisi uransa aikana kolme albumia ja kaksi singleä. Yhtyeen ensimmäiseltä albumilta A dan je tako lijepo počeo (”Päivä alkoi niin hyvin”) löytyvä kappale Narodna pjesma (”Kansanlaulu”) sensuroitiin, koska sen sanoituksissa ylistettiin sarkastisesti Jugoslavian poliisia.

RIVA-YHTYE EUROVIISUISSA

Vuodesta 1961 lähtien Jugoslavia oli ainoana sosialistisena maana osallistunut lähes säännöllisesti Eurovision laulukilpailuihin, ja sen suurin saavutus oli Sveitsissä vuonna 1989. Tuona vuonna Zadarista kotoisin oleva Riva-yhtye toi Jugoslavialle (ja siten myös Kroatialle) sen ensimmäisen ja ainoan voiton. Rock me oli laulaja Emilija Kokićin kroatian kielellä esittämä kappale. Sanoitus kertoi suuresta pianistista, joka soitti vain klassikoita, kun taas tyttö toivoi hieman kevyempää ja tanssittavampaa soundia. Seuraavana vuonna kilpailu järjestettiin Zagrebissa, ja sen voitti Toto Cutugno visionäärisellä kappaleellaan Euroopan yhdentymisestä Insieme: 1992.

SUROGAT JA ZAGREBIN ANIMAATIOELOKUVAKOULU

Animaatioelokuva kehittyi menestyksekkäästi Kroatian ja Jugoslavian elokuvataiteessa, ja Zagrebin animaatiokoulu oli sen tunnetuin edustaja. Vatroslav Mimican, Vladimir Kristlin, Nikola Kostelacin ja Dušan Vukotićin kaltaisten tekijöiden kulta-aika saavutti huippunsa vuonna 1962. Samana vuonna Vukotićin Surogat oli ensimmäinen ei-yhdysvaltalainen animaatioelokuva, joka voitti parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon. Kotimaisten animaatioelokuvien maailmanlaajuinen menestys jatkui sen jälkeen, ja Zlatko Grgićin vuonna 1968 tekemästä animaatiosarjasta Professori Baltazar, joka kertoi professorista, joka käyttää taikakonetta kaupunkinsa ongelmien ratkaisemiseen, tuli suosittu lasten keskuudessa paitsi Jugoslaviassa myös kolmessakymmenessä maassa, joissa se menestyksekkäästi esitettiin.

Surogat on älykäs kritiikki kulutusyhteiskuntaa kohtaan, jossa päähenkilö voi paisuttaa tai tyhjentää mitä haluaa, myös kumppaninsa. Yhtä helposti kuin asiat tulevat, ne kuitenkin katoavat, ja lopulta hänkin katoaa, kun pieni naula pistää häntä ilmattomaksi.

EROOTTISET JA PORNOLEHDET

Seksuaalikasvatus Jugoslavian kouluissa 1950-luvulla rajoittui aiheisiin kuten "Leninismin ja marxilaisuuden klassikkojen ymmärtäminen miehen ja naisen välisestä rakkaudesta" tai "Prostituutio kapitalismin sosiaalisten suhteiden seurauksena", mikä tarkoitti periaatteessa sitä, että nuoret oppivat seksuaalisuudesta omien virheidensä tai vanhempien ja kokeneempien ystävien vinkkien perusteella. Kroatian ensimmäisen seksuaalisuutta käsittelevän kirjan julkaisi vuonna 1965 Marijan Košiček, zagrebilainen psykiatri ja kuuluisin jugoslavialainen seksologi. Neljä vuotta myöhemmin joissakin Kroatian peruskouluissa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön kokeellinen seksuaalikasvatus, mutta parin vuoden kuluttua se lopetettiin koulutusjärjestelmän tuen puutteen vuoksi.

Marijan Košiček kirjoitti vuonna 1986 kirjan "U okviru vlastitog spola" ("Oman sukupuolen kehystämänä"), joka oli ensimmäinen homoseksuaalisuutta käsittelevä kirja sosialistisessa maassa ja jossa hän kannatti samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja lasten adoptiota jo ennen kuin homoseksuaalien yhteisö teki niin. Jugoslaviassa, joka vuonna 1977 dekriminalisoi miesten homoseksuaalisuuden, kirjaa myytiin yli 300 000 kappaletta.

Seitsemänkymmentäluvulla Start-autolehti kääntyi Playboyn mallin mukaisesti erotiikkaan ja siitä tuli ensimmäinen Kroatian lehti, joka edisti nuorten (ja hieman vanhempien) lukijoiden seksuaalikasvatusta. Luultavasti tunnetuin Start-lehteen kuvattu kaunotar oli rijekalainen Slavica Ecclestone (tuolloin hänen sukunimensä oli Radić), Formula 1:n pääjohtajan Bernie Ecclestonen tuleva vaimo. Kuvaussessio pidettiin täällä Dubrovnikissa vuonna 1981.

BASKETBALL

Toni Kukočin nimikirjoitus ja Jugoplastikan koripalloseuran kuva. - FIBA Hall of Fameen kuuluva Toni Kukoč voitti Splitistä kotoisin olevan seuran kanssa Euroliigan vuosina 1989, 1990 ja 1991, minkä aiemmin oli tehnyt vain ASK Riga (Latvia).

Pallo, jossa on kaikkien Portland Trail Blazersin kauden 1989-1990 pelaajien allekirjoitukset, mukaan lukien Dražen Petrovićin allekirjoitus. Traagisesti menehtynyt koripalloilija, joka tunnettiin "koripallon Mozartina", on NBA:n Hall of Fameen kuuluva pelaaja, joka kuuluu 50:n Euroliigaan eniten vaikuttaneen koripalloilijan joukkoon. Hänen New Jersey Netsin pelipaita nro 3 poistettiin hänen kuolemansa jälkeen.

Kultaisen olympiamitalin voittanut Krešo Ćosić oli ensimmäinen kroaatti ja vasta kolmas ei-amerikkalainen NBA:n Hall of Fameen ja ensimmäinen ei-amerikkalainen, joka valittiin All-American-joukkueeseen. Jugoslavian maajoukkueen jäsenenä hän voitti yhden kulta- ja kaksi hopeamitalia sekä kaksi maailmanmestaruutta. Vuonna 1991 FIBA sisällytti hänet kaikkien aikojen 50 parhaan koripalloilijan joukkoon.

BISERKA-LELUTEHDAS

Biserka-lelutehdas aloitti toimintansa vuonna 1946 osuuskuntana, joka harjoitti verkkojen neulomista, ja alkoi myöhemmin valmistaa leluja. Tehdas sai nimensä erään työntekijän tyttären mukaan, joka kävi tehtaalla joka päivä. Biserka-lelut toivat iloa lapsille kaikkialla Jugoslaviassa. Erityistä tehtaassa on se, että vuonna 1962 siitä tuli ensimmäinen ja ainoa tehdas sosialistisen blokin maissa, jolla oli lupa valmistaa Disney-leluja ja palloja, joissa oli Disney-hahmoja. Disneyn lisäksi he olivat ensimmäiset, jotka valmistivat Smurffit. Leluja valmistettiin kolmessa vuorossa ja niitä vietiin ympäri maailmaa - Neuvostoliittoon, Saksaan, Unkariin, Ranskaan, Italiaan ja muihin maihin. Biserka valmisti lelu Pluto makuu koiraa, joka oli tuolloin maailman suurin yhtenäinen lelu. Kaikki Biserka-nuket värjättiin käsin, joten käytännössä jokainen nukke oli ainutlaatuinen.

VUODEN 1987 UNIVERSIADIT

Heinäkuussa 1987 Zagrebissa järjestettiin XIV kesäuniversiadit, kansainvälinen yliopistourheilutapahtuma, johon osallistui yli 120 maata. Tapahtuma kannusti rakentamaan ja kunnostamaan urheilutiloja, liikennettä ja muuta infrastruktuuria Kroatian pääkaupungissa. Virallisena iskulauseena oli ”Nuorten maailma rauhan maailmalle”, ja maskottina oli Zagi-niminen orava, jonka suunnitteli Nedeljko Dragić Zagrebin animaatioelokuvakoulusta. Tapahtuman aikana Zagreb toivotti tervetulleeksi vastasyntyneen Matej Gašparin, jonka YK julisti maailman 5 miljardimmaksi asukkaaksi.

DIGITRON-LASKIN

Bujessa, Istriassa, perustettiin vuonna 1971 pieni elektroniikkatehdas Digitron. Tehdas, jossa työskenteli 24 työntekijää, sijaitsi aluksi hylätyssä paloasemassa, ja sen DB 800 -taskulaskin, joka oli ensimmäinen tällainen Euroopassa ja muualla maailmassa, menestyi hyvin ja teki siitä yhden maan suurimmista tehtaista.

Ensimmäinen DB 800 -malli oli hieman kömpelö ja maksoi kuin uusi auto. Seuraava, tässä kuvassa näkyvä DB 801 -malli, oli erinomainen esimerkki teollisesta muotoilusta, ja sen hinta oli paljon alhaisempi. Se tuli laajemman väestön saataville, ja sana digitron tuli arkikielessä lähes synonyymiksi näille pienille hyödyllisille laitteille.

KOULUTUS

Vuoden 1948 ensimmäisen väestönlaskennan mukaan lukutaidottomia oli yli 15 prosenttia sosialistisen Kroatian väestöstä. Vuoteen 1981 mennessä luku oli laskenut 5,6 prosenttiin. Se oli seurausta oppivelvollisuuskoulun laajentamisesta; vuodesta 1945 alkaen Neuvostoliiton mallin mukaan otettiin käyttöön seitsemäsluokkainen koulu ja vuodesta 1958 alkaen kahdeksasluokkainen koulu. Kroatian myöhempi koulu-uudistus, jonka tavoitteena oli yhdistää koulutus markkinoiden tarpeisiin, toteutettiin 1970-luvulla ministeri Stipe Šuvarin aikana. Keskiasteen koulu organisoitiin uudelleen kaksivuotiseen yleissivistävään osaan, johon kaikki oppilaat osallistuivat, ja ammatilliseen osaan. Toisin sanoen klassinen jako lukioiden ja ammattikoulujen eli "ajattelijoiden" ja "työntekijöiden" välillä poistettiin. Niin sanottu suuntautunut koulutus eli "koulun ja tehtaan yhdistäminen" ei kuitenkaan ratkaissut talouden perusongelmia - työttömyyttä ja alhaista työn tuottavuutta.

NUORISOTYÖN TOIMET

Jo sodan aikana nuorisotyöprikaatit osallistuivat polttopuiden hakkuuseen tai sadonkorjuuseen, ja sodan jälkeen niille annettiin liittovaltion luonne. Sodan jälkeisinä vuosina järjestettiin laajamittaisia infrastruktuurihankkeita, joihin osallistui satojatuhansia nuoria eri puolilta maata. Näin rakennettiin rautatiet Brčko-Banovići, Sarajevo-Samac, Doboj-Banja Luka, vesivoimalat, kuten Jablanica ja Vinodol, sekä lukuisia tehtaita ja uusia kaupunginosia Zagrebiin, Belgradiin, Ljubljanaan jne. Yksi merkittävimmistä oli Veljeyden ja yhtenäisyyden moottoritien rakentaminen (Rateče - Ljubljana - Zagreb - Belgrad - Skopje - Đevđelija ), joka on tärkein tieyhteys neljän tasavallan läpi. Mielenkiintoinen seikka on, että sen rakentamiseen osallistui muun muassa myöhempi kambodžalainen diktaattori Pol Pot, joka oli tuolloin opiskelija Pariisissa.

Toiminta oli suunniteltu vapaaehtoiseksi, mutta monet osallistujat pakotettiin osallistumaan siihen tai he tekivät sen aineellisten etujen vuoksi. Riittämättömillä välineillä tehtävän kovan työn lisäksi nuorille tarjottiin myös hauskanpitoa ja sosiaalista kanssakäymistä sekä koulutusta, johon kuului myös tutkintojen hankkiminen, ja näiden toimien merkitystä sosialistisen yhteiskunnan rakentamisessa korostettiin myös jatkuvasti.

1. Ristanović, Slobodan V.: To su naših ruku dela - Herojska i slavna epopeja omladinskih radnih akcija 1941-1990 (Nämä ovat työmme hedelmiä - Sankarillinen ja kunniakas epopee nuorisotyön toimista 1941-1990). Beograd: Kosmos, 2014.

TITO - PERSOONALLISUUDEN KULTTI

Josip Broz Titoa pidettiin lähes neljän vuosikymmenen ajan erehtymättömänä johtajana ja "kansojemme ja kansallisuuksiemme suurimpana poikana". Kuten muissakin yksipuoluejärjestelmissä, hänen palvontansa nostettiin lähes uskonnolliselle tasolle, hänestä kirjoitettiin tarinoita ja runoja, ja hän oli myös perustuslaillinen erityisryhmä, eikä häntä voinut asettaa syytteeseen. Hänen kuolemansa jälkeen säädettiin laki hänen luonteensa ja tekojensa suojelemisesta, jotta kultti pysyisi elossa.

Kaikissa julkisissa tiloissa oli Titon valokuva, ja aukiot, kadut ja laitokset eri puolilla maata nimettiin hänen mukaansa. Neuvostoliiton mallin mukaan perustettiin Titon pioneereiksi nimettyjä pioneerijoukkoja, joihin liittyivät peruskoulujen ensimmäiset luokkalaiset seitsemänvuotiaina. Tasavallan päivänä pioneerit vannoivat valan pukeutuneina asianmukaisiin vaatteisiin ja "Titon" lippalakki päässään. Titon viimeisinä elinvuosina kouluissa järjestettiin Titon elämää koskevia tietovisoja nimeltä Tito - vallankumous - rauha.

Osa kultista oli Titon syntymäpäivän, nuorisopäivän, viettäminen. Joka 25. toukokuuta Belgradissa järjestettiin juhlallisuuksia ja "slet"-nimisiä kokoontumisia - massiivisia voimisteluesityksiä, ja Titolle esiteltiin ennen tapahtumaa koko maassa kuljetettu kapula, jossa oli nuorison viestejä. Titon kuoleman jälkeen kapulaperinne jatkui vuoteen 1987 asti. Samana vuonna Sloveniassa puhkesi skandaali, kun kävi ilmi, että kenraalien ja puoluejohdon hyväksymä tapahtuman juliste oli itse asiassa kopio natsijulisteesta, jossa oli muutettuja symboleja. Mielenkiintoinen seikka on, että Titon todellinen syntymäpäivä oli 7. toukokuuta.

Titon kunniaksi hänen nimeään kantavat kahdeksan kaupunkia kuudessa tasavallassa ja kahdessa autonomisessa maakunnassa. Nämä olivat: Titova Korenica (HR), Titon Drvar (B&H), Titovo Užice (SRB), Titograd (CG), Titov Veles (MK), Titovo Velenje (SLO), Titov Vrbas (Voj) ja Titova Mitrovica.

1980-LUVUN KRIISI

Titon kuolema ja hieman aikaisemmin myös itsehallinnon luojana ja Jugoslavian sosialismin pääideologina toimineen Edvard Kardeljin kuolema oli kuvaava alku Jugoslavian lopulle, joka alkoi hajota taloudellisesti ja poliittisesti. Assosioitunutta työvoimaa koskeva laki oli hajottanut yksittäisiä yrityksiä ja luonut tuhansia uusia, usein kannattamattomia yrityksiä, mikä johti hallinnon laajentumiseen ja sitä kautta tuottavuuden laskuun. 1970-luvulla tasavalloille annettiin mahdollisuus lainanottoon, joten ulkoinen velka kasvoi huimaa vauhtia (1,2 miljardia dollaria vuonna 1971 - 20,8 miljardia dollaria vuonna 1981). Näennäisen kasvuvauhdin mahdollistaneista lainoista kolmannes oli hyödyttömiä, ja Jugoslavian valuutan (dinaarin) devalvaatiosta huolimatta inflaatio kiihtyi nopeasti (1979: 21,4 % - 1987: 160,3 %, vuosien 1948-1981 keskiarvo: 9,6 %). Taloudellisia ongelmia pahensi toinen öljykriisi vuosina 1979-1980, joka nosti tärkeimmän energialähteen hintaa, ja talouskriisi vaikutti itäisen blokin maihin, joilla oli huomattava osuus Jugoslavian ulkomaankaupasta.

Kaikki tämä näkyi elintason laskuna, työttömyysasteen nousuna ja kulutustavarapulana. Ostovoima laski noin 30 prosenttia 1980-luvulla, mikä suosi epälikviditeettiä, mustaa pörssiä ja salakuljetusta naapurimaista, erityisesti Italiasta. Kriisistä puhuttiin avoimemmin yhteiskunnassa, ja vuonna 1988 vain kolmannes Kroatian kansalaisista uskoi, että sosialismi oli paras tie kehitykseen. Samana vuonna perustuslain muutosten myötä yhteiskuntasopimuksista ja itsehallinnosta luovuttiin talouselämän määräävinä tekijöinä, ja uudistuksia toteutettiin vähitellen markkinatalouden eli kapitalismin suuntaan.

VIHOLLISIA VASTAAN

Marxilaisen opin keskeinen ajatus on kommunistisen puolueen johtaman työväenluokan ja riistävän kapitalistisen porvariston välinen luokkataistelu. Sodan aikana ja sodan jälkeisinä vuosina Jugoslavian kommunistit olivat tekemisissä "kansanvihollisten" ja "luokkavihollisten" kanssa, jotka olivat itse asiassa uuden vallan vastustajia ja toisinajattelijoita. Oikeuspäätöksiä tekivät sotilastuomioistuimet, jotka tuomitsivat "kansan nimissä". Useimmat tällaiset oikeudenkäynnit olivat näytösoikeudenkäyntejä, jotka päättyivät tuomioon, kuolemantuomioon tai ankaraan vankeusrangaistukseen ja omaisuuden takavarikointiin. Vihollisarmeijan jäsenten ja kollaboraattorien lisäksi kohteina olivat myös ei-kommunistiset poliitikot, älymystö, yrittäjät, varakkaat maanviljelijät, papisto sekä saksalaisten, italialaisten ja unkarilaisten kansallisten vähemmistöjen jäsenet. Useita satojatuhansia ihmisiä joutui työleireille ja vankiloihin eri puolilla maata. Virallisissa tapahtumaversioissa esiteltiin lukuisia tuon ajan rikoksia, erityisesti toukokuun 1945 rikoksia, ja niistä keskusteleminen kiellettiin.

SUHTAUTUMINEN USKONTOON

Vaikutusvaltaisin ja laajimmalle levinnyt ei-poliittinen järjestö Kroatiassa oli katolinen kirkko, ja sen johtava hahmo sodan aikana oli Zagrebin arkkipiispa Aloysius Stepinac. Uudet, ateistiset viranomaiset aikoivat poistaa perinteisesti kommunisminvastaisen kirkon vaikutusvallan kokonaan yhteiskuntaelämästä syyttämällä sitä sodan aikaisesta yhteistyöstä vihollisten kanssa (mikä piti osittain paikkansa) ja katkaisemalla Kroatian kirkon ja Vatikaanin väliset siteet. Monia pappeja pidätettiin tai tapettiin, ja koska kirkko oli Kroatian suurin maanomistaja, se menetti maatalousuudistuksen myötä lukuisat omaisuutensa ja kiinteistönsä. Koska arkkipiispa Stepinac ei hyväksynyt uuden hallituksen ehtoja, hänet pidätettiin vuonna 1946 ja tuomittiin lavastetussa oikeudenkäynnissä 16 vuodeksi vankilaan. Kaikki uskonnollinen sisältö suljettiin pois julkisesta elämästä, uskonnonopetus lakkasi olemasta oppiaineena kouluissa, ja uskonnollisten juhlapäivien yhteydessä järjestettiin tarkoituksellisesti "ei-uskonnollisia" juhlallisuuksia, kuten retkiä, urheilutapahtumia tai työtapahtumia. Puolueen jäseniltä vaadittiin tiukkaa ateismia, ja heidän osallistumisensa uskonnolliseen toimintaan kiellettiin.

Stepinacin kuoleman jälkeen vuonna 1960 tapahtui asteittaista lähentymistä ja neuvotteluja Rooman kanssa, joten diplomaattisuhteet palautettiin vuonna 1966 allekirjoittamalla Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan ja Pyhän istuimen välinen pöytäkirja. Vaikka sopimusta vastustettiin molemmin puolin, papistoon ja palvojiin kohdistuneet paineet lopulta lievittyivät, ja Titon vierailu paavi Paavali VI:n luona, joka oli kommunistisen valtiomiehen ensimmäinen tällainen vierailu, vahvisti entisestään hänen mainettaan ennakkoluulottomana maailmanpoliitikkona. Suhteet Serbian ortodoksiseen kirkkoon ja islamilaiseen yhteisöön olivat niiden erilaisen luonteen vuoksi hieman rennommat. Kaikki tekkes- ja dervissijärjestöt kuitenkin suljettiin, ja hijabit kiellettiin vuonna 1950.

SALAISET PALVELUT

Yksi hallinnon selkärangasta oli tiedustelupalvelu, joka perustettiin sodan aikana nimellä OZNA (Department for People's Protection) ja jota johti Aleksandar Ranković. Palvelu osallistui lukuisten hallinnon vastustajien vainoamiseen ja likvidointiin sodan lopussa ja sen jälkeen. Vuonna 1946 se jaettiin sotilasosastoon - Jugoslavian armeijan vastavakoilupalveluun (KOS) - ja siviiliosastoon, jonka nimi oli valtion turvallisuusosasto (UDBA). Koko Jugoslavian hajoamiseen asti poliittisia vastustajia, toisinajattelijoita, siirtolaisia ja kirkkoa kuunneltiin, vakoiltiin ja likvidoitiin. UDBA:n agentit tappoivat yli 70 SR Kroatian kansalaista ja sadattuhannet seurasivat heitä, tunnetuin uhri oli poliittinen aktivisti Bruno Bušić, joka tapettiin Pariisissa vuonna 1978.

TOTALITARISMI

Jugoslavian ensimmäisessä perustuslaissa vuodelta 1946 taattiin lehdistön-, sanan-, yhdistymis-, kokoontumis-, kokoontumis- ja ilmaisunvapaus. Todellisuudessa tällainen toiminta oli puolueviranomaisten eli Agitprop- ja propagandaosaston tiukassa valvonnassa. Neuvostoliiton kanssa tuolloin vallinneiden läheisten suhteiden hengessä edistettiin sosialistisen realismin taide- ja kulttuurityötä, ja taiteen tarkoituksena oli palvella politiikkaa. Kustannustoimintaa valvottiin tiukasti, ja kaikki uskonnollisen, kansallisen, antikommunistisen tai muunlaisen vastakkaisen sisällön omaavat julkaisut kiellettiin. Myös musiikki ja elokuva noudattivat tiukasti näitä malleja.

Taiteelle annettiin vähitellen paljon enemmän ilmaisunvapautta, mutta liiallinen eroottisuus, uskonto, väkivalta tai poliittinen kritiikki johti siihen, että monia kotimaisia ja ulkomaisia taideteoksia muokattiin uudelleen tai kiellettiin kokonaan. Tiedotusvälineiden valvonta säilyi viranomaisten käsissä. Kustannusyhtiöitä johtivat hallitukselle uskolliset henkilöt, ja kaikkien taideteosten oli läpäistävä puoluekomitea ennen julkaisemista. Tästä syystä itsesensuuria sovellettiin useammin kuin sensuuria.

Hallituksen vastaisesta toiminnasta rankaisemisessa käytettiin laajasti rikoslain 133 pykälän laajaa tulkintaa, joka tunnetaan nimellä "sanallinen rikos". Sitä käytettiin "vihollispropagandan" lopettamisen verukkeella vankeusrangaistuksen määräämiseen kaikille, jotka järjestivät tai kehottivat kumoamaan perustuslaillisen järjestyksen, vaikka tosiasiassa sillä rajoitettiin kaikkea keskustelua maan poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. 1970-luvulla suurin osa Jugoslavian poliittisista vangeista oli kotoisin Kroatiasta sekä Bosnia ja Hertsegovinasta, ja 1980-luvun alun Kosovon kriisin vuoksi vangittujen albaanien määrä kasvoi jopa 60 prosenttiin kaikista vangeista.

COMINFORMIN KANNATTAJAT JA GOLI OTOK

Cominformin vuoden 1948 päätöslauselma aiheutti Jugoslaviassa suuren järkytyksen, koska Stalin ja Tito olivat ideologisesti tasavertaisia sodan aikana ja sen jälkeen. Päätöslauselman loppuosassa Jugoslavian kommunisteja kehotettiin suoraan kaatamaan valtionjohto, joka sitten käytti sitä perustana käsitellessään puolueen jäsenten ja armeijan todellisia ja väitettyjä Stalinin kannattajia sekä maan kollektivisointia ja pakkolunastusta vastustaneita kyläläisiä. Seuraavina vuosina noin 16 000 ihmistä pidätettiin ja tuomittiin Kominformin kannattajina, joista suurin osa oli serbejä (44 %), montenegrolaisia (21 %) ja kroaatteja (16 %). Heidät sijoitettiin miesvangeille tarkoitettuun työleiriin ja vankilaan, joka perustettiin Goli otokille ("karu saari" kroatian kielellä), sekä työleirille läheiselle Sv. Grgurin saarelle naisvangeille. UDBA:n salaisen palvelun valvonnassa vankeja pahoinpideltiin ja käytettiin järjestelmällisesti hyväksi. Kuolleiden ja surmattujen tarkkaa lukumäärää, jonka arvioidaan olleen vähintään 400, ei tiedetä tähän päivään mennessä. Tällä poliittisella puhdistuksella Tito vahvisti entisestään asemaansa puolueessa. Vuosi sen jälkeen, kun Neuvostoliiton kommunistien kanssa oli sovittu vuonna 1955, Goli otokin työleiri muutettiin vankilaksi ja myöhemmin nuorisovankilaksi. Se suljettiin vuonna 1988, ja 40 vuoden aikana vain yksi vanki onnistui pakenemaan - Mato Gelić Zenicasta.

JUGOSLAVIAN HAJOAMINEN

Kyvyttömyys puuttua talouskriisiin ja epätasa-arvon leviäminen tasavaltojen välillä aiheuttivat ristiriitoja kommunistisen johdon sisällä, ja erot yksittäisten tasavaltojen puolueiden välillä tulivat selvemmin esiin. Erityistä tyytymättömyyttä Serbiassa aiheutti vuoden 1974 perustuslaki, jossa tasavalloille ja autonomisille yksiköille myönnettiin merkittäviä poliittisia oikeuksia keskushallinnon kustannuksella. Kosovon albaanien vuonna 1981 järjestämien mielenosoitusten jälkeen Serbian puolueen keskushallintoa kannattavat jäsenet hyökkäsivät yhä enemmän liittovaltion perustuslakia vastaan, jota enemmistö Kroatian ja Slovenian poliittisista johtajista puolusti maan selviytymisen takeena.

Jugoslavian sosialismin epäonnistuminen liitettiin yhä useammin ratkaisemattomaan kansalliseen kysymykseen, ja ensimmäinen julkisuudessa julkaistu nationalistinen ohjelma oli Serbian tiede- ja taideakatemian muistio vuonna 1986. Tällaisen ohjelman otti haltuunsa Serbian kommunistiliiton johto, joka mobilisoi kansanjoukkoja ja perusti "byrokratian vastaisen vallankumouksen" avulla lojaalin poliittisen johtonsa Montenegrossa, Vojvodinassa ja Kosovossa ja pyrki saavuttamaan enemmistön liittovaltion hallintoelimissä, kuten Jugoslavian puheenjohtajavaltiossa.

Eri tasavaltojen puolueen jäsenten väliset ristiriidat johtivat 1990-luvun alussa Jugoslavian kommunistiliiton lopulliseen hajoamiseen. Samana vuonna pidetyt ensimmäiset monipuoluevaalit voittivat vastaperustetut ei-kommunistiset puolueet kaikissa muissa tasavalloissa paitsi Serbiassa ja Montenegrossa. Poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten myötä heinäkuussa 1990 Kroatian tasavallan nimitys "sosialistinen" päättyi, ja seuraavan vuoden toukokuussa suurin osa Kroatian kansalaisista äänesti kansanäänestyksessä Jugoslavian yhteisöstä eroamisen puolesta. Kroatian tasavallan parlamentti vahvisti heidän päätöksensä kesäkuussa 1991. Jugoslavian johdon kanssa käytyjen neuvottelujen epäonnistuttua ja Jugoslavian armeijan ja serbialaisten sodanlietsojien kärjistettyä sotakonfliktit Kroatian parlamentti viittasi 8. lokakuuta 1991 kansan perustuslailliseen itsemääräämisoikeuteen, joka ulottuu aina irtautumiseen asti, ja hyväksyi yksimielisesti päätöksen kaikkien valtiollisten siteiden katkaisemisesta entisen yhteisen valtion muihin tasavaltoihin ja maakuntiin.

Anchor 45

Anchor 46

Anchor 47

Anchor 48

Anchor 49

Anchor 50

Anchor 51

Anchor 52

Anchor 53

Anchor 54

Anchor 55

Anchor 56

Anchor 57

Anchor 58

Anchor 59

Anchor 60

Anchor 61

Anchor 62

Anchor 63

Anchor 64

Anchor 65

Anchor 66

Anchor 67

Anchor 68

Anchor 69

Anchor 70

Anchor 71

Anchor 72

SOSIALISMIN MUISTOT

Itäinen seinä 1

N.N., DUBROVNIK

KUVA: 1

Titon vierailu Dubrovnikissa 1970-luvulla, jolloin hän asui President-hotellissa. Muutamaa päivää ennen hänen vierailuaan hotelli suljettiin tarkastusten ajaksi ja kaikki ateriat kokeiltiin. Vihollinen ei nuku koskaan!

KUVA: 2

Ensikommuunio kuusikymmenluvulla. Se tehtiin salassa, sillä kaste tai ehtoollinen saattoi johtaa rangaistukseen. Joillakin ystävillämme oli ongelmia, koska he osallistuivat joulun keskiyön messuun.

KUVA: 3

Lapset leikkivät 1960-luvun alussa rakkaan johtajamme valvovan silmän alla. Esitykset koskivat vain Titoa, ja hän oli kaikkien laulujen subjekti, objekti, adjektiivi ja päähenkilö. Kaikkia liiallisia kommentteja oli varottava, sillä Titon miehillä oli tapana tulla tällaisiin juhliin kuuntelemaan, mitä ihmiset puhuivat kaduilla. Yksikin sopimaton kommentti, ja saattoi joutua viranomaisten kuultavaksi.

KUVA: 4

Kuuluisa Dubrovnikin karnevaali, 1960-luvun alku

KUVA: 5

Paikallisen puolueen jäsenten kokouksia, Dubrovnik, 1960-luku

KUVA: 6

Työväen toimet 1960-luvulla. Kaikki nauttivat tuoretta mangoldia, työläisistä upseereihin.

KUVA: 7

Paljasjalkainen contessa

Katarina Bijelić Beti, Dubrovačko primorje / Zagreb

KUVA: 1

Kuva on otettu vuonna 1986 Tjentišten (nykyinen Bosnia ja Hertsegovina) Sutjeskan taistelun muistopuistossa toisen maailmansodan aikana. Kuvassa on peruskouluni 7.th luokka opettajamme kanssa sosialistiseen nuorisoliittoon liittymisen virallisessa seremoniassa. Koulumme piti joka vuosi seremonian jossakin toisen maailmansodan merkittävistä paikoista. Jokainen meistä sai punaisen jäsenkirjan ja punaisen neilikan. Pakolliseen pukukoodiin kuuluivat tummansiniset tai mustat housut pojille ja samanväriset hameet tytöille sekä valkoiset paidat.

KUVA: 2

Kun läpäisin ajokokeeni, vanhempani onnistuivat ostamaan Yugo 55:n työntekijän palkalla. Kun katson sitä nyt, se näyttää minusta autoteollisuuden huonoimmalta tuotteelta koskaan, mutta tuolloin se tuntui unelmieni täyttymykseltä. Kenelläkään perheessäni tai sukulaisillani ei ollut Yugoa, ja se oli suuri parannus verrattuna heidän Fićo- ja Stojadin-autoihinsa.

KUVA: 3

Kuva 1980-luvun päivälehdestä. Äitini työskenteli yhdessä työväenjärjestössä, kuten niitä kutsuttiin. Se oli itse asiassa siipikarjatila, jossa monet lähiseudun ihmiset löysivät töitä. Muistan, että palkat ja työolot olivat melko hyvät jopa ammattitaidottomille työntekijöille, ja heillä oli aina työneuvoston kokouksia, joissa keskusteltiin toiminnan jatkosta. Toisaalta, kuten monilla silloisilla yrityksillä, heillä oli valtava hallinto, ja sairauslomia käytettiin usein maataloustöihin, kuten viinirypäleiden tai oliivien korjuuseen.

TUP, DUBROVNIK

KUVA: 1

1954. Kulttuurinen kohotus työväenpäivän juhlaa varten. Dubrovnikin sinfoniaorkesteri soittaa työläisille.

IGOR LEGAC

KUVA: 1

Isäni Drago ja minä, 1982. Hän oli laivanrakentaja. Vuonna 1977 hän aloitti perheen puuveneen Orizon rakentamisen Kostrenan paikallisella telakalla. Hän sai sen valmiiksi vuonna 1989, jolloin alus lopulta laskettiin mereen.

OLGA PAVLEŠ, ZAGREB

KUVA: 1

1952. Minä ja ystäväni ehtoollisella. Muistan, että meitä oli luokalla noin viisi, jotka saivat ensikommuunion, ja pelkäsimme kertoa siitä opettajallemme, erityisesti siksi, että ehtoollinen oli samaan aikaan koulunäytelmän kanssa. Vaikka hän huusi meille, opettaja antoi meidän jättää koulunäytelmän väliin ehtoollisen takia.

MARIJA PAVLEŠ, ZAGREB

KUVA: 1

1971, tartuntatautien klinikka, ikkunassa: Marija (ensimmäinen oikealta) työtovereidensa kanssa - sairaalan ruokatarjoiluhenkilökunta.

P.K., DUBROVNIK

KUVA: 1

P.M. ja T.M. koristellun joulukuusen vieressä terassilla Đurinićissa (Konavle) 1960-luvulla.

DANIJELA ERAK, PLOČE

KUVA: 1, 2

Jossain vaiheessa 80-luvun lopulla kaikkien peruskoululaisten oli tuotava kouluun henkilökohtainen valokuva asiakirjoja varten. Säästääkseen vaivaa ja rahaa isäni, joka työskenteli tuolloin sisäministeriössä, antoi minut ja veljeni kuvata minut ja veljeni kollegalleen, joka vastasi pidätyskuvista. Tietenkin profiilikuva oli tarpeeton, aivan kuten numero, joka pidätetyillä yleensä on, joten meidät kuvattiin vain kasvoista ja ilman rekisterinumeroa. Ongelmana oli kuitenkin se, että valokuvamme olivat mustavalkoisia, kun taas kaikki muut luokan oppilaat ottivat värillisiä valokuvia, jotka olivat sitten vakiovarusteena jo jonkin aikaa.

DAVORKA PADOVAN, ĐAKOVO

KUVA: 1

Kaksi ystävääni ja minä, ja uusi Tomos-moottoripyörä, joka oli ostettu peruskoulun päätteeksi vuonna 1986. Silloin sillä ajamiseen ei tarvittu ajokorttia, joten lähdimme ensimmäiselle ajelulle. Poliisi pysäytti meidät, koska kaksi henkilöä ei saanut ajaa Tomosilla. Poliisi oli hetken aikaa ankara, mutta päästi meidät sitten menemään ilman sakkoa, mutta valokuvan kanssa.

IVAN VIĐEN, DUBROVNIK

KUVA: 1

1960-luvun loppupuoli - Srđ-vuoren talouskoulun oppilaat opettajiensa kanssa harjoittelevat ampumista osana armeijaa edeltävää koulutusta.

PETRA NOVOSEL, ZAGREB

KUVA: 1

Sain 4 kuukauden iässä 4 lelua. Se oli joulukuussa 1988.

N.N., SPLIT

KUVA: 1

Perhevierailulla jossakin Dalmatian sisämaassa vuonna 1980 - kaikilla meillä on Varaždinin YASSA-tehtaan valmistamat verkkarit, ja siinä on Renault 6 -automme.

MAŠA JELČIĆ, BRELA

KUVA: 1

Valokuvia useista Kruno Šošićin peruskoulun oppilassukupolvista Brelassa.

ANGELINA PERKAČIN, ĐAKOVO

KUVA: 1

Eräs tarina näistä lapsista ja bussista, johon olen hyvin mieltynyt, oli tarina viinirypäleiden sadosta. Sen muistan lukiostani. Đakovon ympäristössä oli tunnettu maatalousteollisuusyritys PIK Đakovo, johon kuului Mandičevacin viinitila. Joka syksy meillä oli tapana mennä viinirypäleiden sadonkorjuuseen, ilmaiseksi tietysti, emme nähneet senttiäkään, LOL. Se oli yhteisöllistä työtä, mutta myös erittäin hauskaa. Se oli päivä, jolloin ei ollut koulua!!!! Joo!!!! Laulaminen, hauskanpito, eh, jospa joku olisi vain kertonut meille, että viini on hyväksi terveydelle :-). Yksi niistä lauluista, joita meillä oli tapana laulaa tällaisissa tempauksissa, on vieläkin mielessä: Romanija-kukkulan huipulla on tyhjä tynnyri, / jossa oppilaamme joivat, kunnes saivat tarpeekseen.....

DAMIR, DUBROVNIK

KUVA: 1

1987. Minulla on edelleen tämä kuppi, mutta ei enää sama tyttöystävä.

KUVA: 2

1985. "Pikku Jugoslavia", ystäviä Belgradista, Zagrebista, Splitistä....

KUVA: 3

1987. Rock-fanit

KUVA: 4

1989. Ensimmäiset yöt ulkona armeijasta paluun jälkeen - Halloween

LAURA LUI, ZAGREB

KUVA: 1

1971. Joulupukin lahjan vastaanottaminen isäni seurassa. Koska joulu ei ollut Jugoslaviassa pyhäpäivä, virallisen version mukaan lapset saivat lahjoja joulukuun 31. päivänäst , joka nimettiin lasten ilon päiväksi. Monet yritykset järjestivät työntekijöidensä lapsille lahjoja joulukuun lopulla.

KUVA: 2

1975. Luokkani liittymisen jälkeen pioneeriliikkeeseen, virvokkeita ja banderolli, jossa kuvattiin, mitä pioneerina oleminen tarkoitti, ja jossa oli sanoja, jotka alkoivat "pionir" alkukirjaimilla ja merkitsivät reilua, rehellistä, lojaalia, kukoistavaa, sinnikästä ja ahkeraa, ja jotka meidän kaikkien oli opittava ulkoa.

KUVA:3

1978. Tässä olen minä lempilelujeni kanssa. Minulla oli Barbie, Ken sekä Skipper ja Chris, Barbien siskot. Ne olivat tuohon aikaan omaisuus, sillä Jugoslaviassa ei ollut Barbeja ostettavissa. Äitini osti ne minulle Triestestä, Italiasta, ja isoisäni teki minulle sohvan, vaatekaapin ja sängyn Barbielle ja Kenille.

KUVA: 4

Kun olin pieni, rakastin rullaluistelua. Luistimet olivat nelipyöräiset, ja ne oli asennettu lenkkareihin. Se ei ollut kaikista paras ja turvallisin ratkaisu. Ala-asteen toisena luokkalaisena osallistuin "Nopea mutta varovainen" -kilpailuun, joka järjestettiin joka vuosi toukokuussa. Lapset saattoivat kisata luistimilla, polkupyörillä tai leluskoottereilla. Suurin kilpailijani koulusta, Davorka 2nd A-luokalta, oli finaalissa. Halusin niin kovasti voittaa ja ennen kaikkea halusin voittaa Davorkan. Kuitenkin liukastuin ja kaaduin jo ensimmäisessä mutkassa. Kuten kuvasta näkyy, toisin kuin kisan nimessä sanotaan, vanhemmillamme oli ilmeisesti erilainen käsitys siitä, mitä varovaisuus tarkoittaa, joten kenelläkään meistä ei ollut kypärää saati polvisuojia. Vielä pahempaa oli, että minulla oli hame ja polvisukat ja kaaduin. Jatkoin kuitenkin kilpailua ja päädyin viidenneksi. Davorka voitti tietysti ensimmäisen sijan. Pettymykseni oli valtava. Olin hyvin epäurheilijamainen, itkin koko päivän. Muistan saaneeni kilpailun järjestäjiltä ison pelipallon ja karkkeja, ja he myös haastattelivat meitä silloiseen suosittuun lastenradio-ohjelmaan nimeltä Mendo i Slavica. Olin kuitenkin lohduton.

ANJA JELIĆ, BELIŠĆE

KUVA: 1

Isoäitini Iva, valmis kaikkeen. Bistrinci, 1970-luku

KUVA: 2

Pukeutuneena perinteisiin häävaatteisiin, ei hukata mahdollisuutta hauskanpitoon edes kuvattaessa. Isoisäni Franjo bestmanina häissä 1970-luvun alussa.

KUVA: 3

Sian teurastusta Pyhän Yrjön päivänä 1970-luvun alussa. Isoisäni Franjo toiminnassa.

DANIJELA DOMAZET, ZAGREB

KUVA: 1

Daniela, Darko ja Goran - Podsused, Zagreb. Tässä kuvassa olin 5-vuotias 18-vuotiaan Darko-setäni sylissä, joka omisti tämän Hondan, ensimmäisen moottoripyöränsä, jonka hänen perheensä oli ostanut Saksasta.

MARINKO JURICA, DUBROVNIK

KUVA:1

Ensimmäinen nuorisotyöläistoimintani oli vuonna 1949. Olimme rakentamassa Brotherhood and Unity -moottoritietä. Se oli 86th Kroatialainen prikaati, ja sen jäsenet olivat kaikki Dalmatiasta. Hitsi, me oltiin niinooo suosittuja ja meitä pidettiin parhaimman näköisinä kavereina... Miksi menimme sinne? No, se oli vain niin! Puolueen nuorisojäsenet olivat innokkaita ja menivät velvollisuudesta, ja me muut... se oli tavallaan inertia, mutta se myös kannatti. Se helpotti meitä saamaan stipendin, ilmoittautumaan tiedekuntaan, ja ne, jotka reputtivat arvosanan ja joilla oli ylimääräisiä kokeita, no, he tulivat tentteihin prikaatin univormussa ja olivat varmoja, että läpäisevät sen.

Se oli hienoa mutta myös rankkaa puolitoista tai kaksi kuukautta. Poliittiset luennot olivat yleinen asia, ja siellä järjestettiin erilaisia kursseja (ajokurssi, ensiapukurssi tai vastaavaa). Minulla oli tapana pelata koripalloa, joten pelasin sitä moottoritiejoukkueessa. Iltaisin lauloimme ja pidimme hauskaa. Tässä on yksi laulu, joka tulee mieleeni: "No mun kottikärryt ihmetteli paljonko kärryin / 'twas twice several dozens then yet another part."

JOSIP (MIŠO) NJIRIĆ, DUBROVNIK

KUVA: 1

Josip (Mišo) Njirić oli useita vuosia Naše Moren päätoimittaja, jossa hän työskenteli teknisenä toimittajana. Se oli Dubrovnikissa toimivan Miho Pracat -merenkulkijoiden kerhon lehti. Ensimmäinen numero oli päivätty 18. lokakuuta 1954. Lehti ilmestyi kahdesti kuussa, ja siinä oli artikkeleita merenkulusta ja merenkulkuasioista, Dubrovnikin tapahtumista, paljon valokuvia, kuvituksia ja runoja sekä mainoksia ja tervehdyksiä silloisten yritysten julkaisemista lomista. Joissakin numeroissa lehden kansisivuilla oli tunnetun Dubrovnikin taidemaalarin Josip Trostmannin teoksia.

Lastenlasten lahjoitus

SOSIALISMIN MUISTOT

Itäinen seinä 2

VANJA SLIŠKOVIĆ, PULA

KUVA: 1

1959, leikki purossa, joka oli itse asiassa lasinvalmistukseen käytettävää hiekkaa käsittelevän tehtaan jätevesiä.

DRAGICA TUMPA, BIZOVAC

KUVA: 1

Titon vastaanotto Bizovacissa vuonna 1963. Paikallisen kulttuuriseuran jäsenet kokoontuivat toivottamaan J. B. Titon ja hänen vaimonsa Jovanka tervetulleiksi Bizovacin rautatieasemalle. Matkallaan Zagrebista Belgradiin Tito pysähtyi Bizovacissa protokollavisiitillä. Seuran jäsenet olivat pukeutuneet perinteisiin slaavilaisiin pukuihin.

AMD "PROLETER", DUBROVNIK

Andrej Napican lahjoittamat kuvat

KUVA: 1

Dubrovnikin autokerho

KUVA: 2

Työn päivän paraati Stradunilla

KUVA: 3

Ajaminen lumen päällä Orijen-vuorella

KUVA: 4

Split, Klubin nuori joukkue Splitin vapautuspäivän rallissa

NEDA MAGE, DUBROVNIK

KUVA: 1, 2, 3, 4

Enoni ja hänen vaimonsa, jotka olivat jo rakentaneet menestyksekkään elämän Dubrovnikissa, kutsuivat minut sinne 19-vuotiaana (vuonna 1974), ja päätin muuttaa sinne Montenegrosta. Se oli muutto vuorilta merelle, tuolloin samassa valtiossa. Löysin kokopäivätyön ja kävin samaan aikaan iltakursseilla. Työtä riitti kaikille halukkaille. Neljä vuotta nuorempi sisareni Zorica saapui myöhemmin ja asui toisen setämme luona saman talon ylimmässä kerroksessa. Eräänä iltana, kun kävelimme Stradunia pitkin, tapasimme Nikolan. Zorica oli tuntenut hänet hotelliyhtiöstä, jossa olimme kaikki töissä. Nikola ja minä rakastuimme. Pian sen jälkeen Nikola esitteli Zorican hänen tulevalle aviomiehelleen Đorđelle. Meillä kaikilla oli tapana hengailla yhdessä ja luoda hienoja muistoja. Päivisin teimme kovasti töitä ja iltaisin pidimme hauskaa kuunnellessamme elävää musiikkia Lapadin lahdella ja Stradunilla. Muutamaa vuotta myöhemmin Zorica ja Đorđe päättivät asettua aloilleen Kuzminin kylään Vojvodinassa. Häät ja lapset seurasivat.

KUVA: 1 Nikola ja minä kävelyllä, Lapad Bay, 1980.

KUVA: 2 Häämme Argentiina-hotellissa, 8. syyskuuta 1980.

KUVA: 3 Siskoni Zorica ja minä Montenegrossa

KUVA: 4 Tyttäreni Jelenan 1st syntymäpäiväjuhla 10. toukokuuta 1983 asunnossamme.

BRANKA J., OSIJEK

KUVA: 1

Kämppikseni ja minä, valmiina lähtemään ulos, odotimme ystäviämme opiskelija-asuntolassa, 1960

KUVA: 2

Minä ja muut lapset lomalla; Ivankan uimapuku putosi ja Nenadin mielestä meri oli liian kylmä, 1971

KUVA: 3

Naistenpäivän juhlallisuudet villiintyvät, 1976

DIANA WALKER, DUBROVNIK

KUVA: 1

Domino-ravintola Dubrovnikissa, 1986

ZORAN RADOSAVLJEVIĆ, ZAGREB

KUVA: 1

1973. Lapsuuteni lelut, joita valmisti Biserka-lelutehdas.

DAVORIN KRILIĆ, ZAGREB

KUVA: 1

Tämä on vuoden 1976 kuva minusta ja luokkatoveristani lukion retkeltä Dubrovnikiin. Tässä kuvassa luokkatoverini Biserka on laivalla, joka vei meidät sinne.

GORDANA PANIĆ, ISTRA

KUVA: 1

Päiväkotiryhmä lähdössä merelle, 1985, Fažana. Tämä oli yksi kesätöistäni opiskelijana, myöhemmin valmistuin opettajaksi.

SARA FIŠER, ZAGREB

KUVA: 1

Kemoboja-kauppa - Hän laski viimeisiä työpäiviä ennen lähtöään Australiaan, jossa hän vietti yli 30 vuotta, ansaitsi eläkkeensä ja palasi Kroatiaan.

MIŠO L., KONAVLE

TV

Meillä oli kylämme ensimmäinen televisio jossain 60-luvun puolivälissä. Se oli päähuoneessa, suuren pöydän edessä, jonka ympärillä oli jakkaroita ja tuoleja ja sohva, jonne kokoontui kymmenkunta katsojaa iltaisten "projisointiesityksiemme" aikana, jotka vuosien käytön jälkeen olivat loppu! Kun lähetettiin jalkapallo-ottelu tai suosittu ohjelma Naše malo misto, tuohon ahtaaseen tilaan kokoontui jopa 30 ihmistä. Tuohon aikaan televisiot olivat suuria katodisädeputkia, jotka lämpenivät jonkin ajan kuluttua, mikä oli silloin aivan normaalia. Onneksi isäni oli aina paikalla naputtelemassa television pintaa silloin tällöin, ja kun hän katsoi, että lämpötila oli "kriittisellä" tasolla, televisio oli sammutettava 15 minuutiksi jäähtymisen vuoksi, huolimatta siitä, että parhaillaan oli jalkapallo-ottelu ja kotijoukkueen ratkaiseva maali oli syntymässä!

MARINA LUKIĆ VUČIĆ, ZAGREB

KUVA: 1, 2

Tara-joki - lampaat - 1987. Ystäväporukka päätti lähteä koskenlaskuun Tara-joelle, joka on tunnettu kirkkaasta vedestään, upeista väreistään ja kanjonin kauneudesta, joka on todellinen luonnon helmi. Aamulla koskenlaskija tarjosi päivälliseksi tuoretta lammasta. Hyväksyimme tarjouksen, vailla pienintäkään aavistusta siitä, kuinka tuoretta lammas olisi. Mies järjesti, että vuorelta tuotiin 2 elävää lammasta puolivälissä jokea sijaitsevaan paikkaan. Ensin ystävystyimme lampaiden kanssa ja sitten... ne nyljettiin, ja liha laitettiin lautalle, kun taas nahka villoineen koukattiin raahattavaksi perässämme. Kun saavuimme perille, liha grillattiin, mutta me... emme kestäneet edes sen hajua ...

KUVA: 3, 4

Pukujuhlat - Helmikuussa 1988 järjestimme juhlat Zagrebin asunnossamme. Naapurit näkivät, että taloon tulijoilla oli hienoja naamioita, ja ilmoittivat asiasta paikalliselle Radio 101:lle. Lyhyen ajan kuluttua radioryhmä koputti ovellemme ja teki lähetyksen... :)

ZDRAVKO FISTONIĆ, HVAR

KUVA: 1

Triestessä, Italiassa, shoppailu oli minulle osa sosialismissa elämisen pimeää puolta. Koin sen henkilökohtaisesti enkä voi koskaan unohtaa sitä. Mutta niin ei ollut aina eikä kaikille. Oli olemassa rajoitus, joka kielsi rajan ylittämisen määriteltyä määrää suuremman määrän ulkomaista valuuttaa mukanaan. Ystävilläni oli tapana antaa minulle rahaa, jotta voisin ostaa heille tavaroita, joten minulla oli enemmän kuin sallittua. Ja kaikista ihmisistä rajatarkastajat valitsivat juuri minut. Olin melkein ainoa, joka otettiin bussista, ja minut tutkittiin. He eivät löytäneet suurinta osaa rahoistani, mutta he löysivät ja takavarikoivat ystävieni rahat! Tiedän, että farkkujen ja muun tavaran salakuljettajia oli paljon ja he matkustivat usein tällaisilla matkoilla, mutta minulle se oli niin kamala ja nöyryyttävä kokemus.

MIRA, OSIJEK

KUVA: 1, 2

Vuosina 1971-1991 työskentelin vaatekaupassa Osijekissa. Noiden 20 vuoden aikana työtovereinani oli eri kansallisuuksia ja uskontoja edustavia ihmisiä. Kaikki viettivät omia juhlapyhiään, kunnioittivat pyhimyksiään, eikä kukaan valittanut kenenkään uskosta. Ensikommuniointia ja konfirmaatiota vietettiin avoimesti. Paikallisen pyhimyksen, Pyhän Antonin, juhlapäivänä kauppa oli koko päivän töissä, jotta kaikki voisivat pukeutua juhlallisuuksiin. Jopa katoliset ja ortodoksiset papit ostivat sieltä vaatteita. Muistan, kuinka nunnat ostivat mekkoja ja takkeja, kun taas virkapuvut ja pappien kaavut räätälöitiin erikseen.

IVAN VULETIĆ, OSIJEK

KUVA: 1, 2

Koska olin vuosia tehdastyöläinen, minulla oli tilaisuus kokea, miten työläiskulttuuri eroaa nykypäivän ja 50 vuoden takaisesta. Vuonna 1970 yrityksen, jossa työskentelin, oli rakennettava kaksi tehdasta FORD-yhtiölle. Jotta se olisi taloudellisesti mahdollista, me (työntekijät) päätimme kansanäänestyksellä työskennellä ilmaiseksi lauantaisin kahden vuoden ajan. Kun hanke saatiin valmiiksi, palkkioksi saimme halvempaa polttoainetta ja kesälomaa ammattiliiton lomakohteissa. Myös palkat maksettiin eri tavalla. Johtajilla ei ollut parhaita palkkoja kuten nykyään. Palkkasummaltaan johtajamme oli vasta 120th sijalla. Korkeimmat palkat maksettiin teollisuustyöntekijöille heidän vakiotyöaikojensa ja työsuorituksensa perusteella. Jos normi kuitenkin ylitettiin, mahdolliset lisäansiot jaettiin tasan kaikkien valmistustyöntekijöiden kesken. Parhaat työntekijät olivat eri toimikuntien jäseniä. Minä olin asuntotoimikunnassa, joka jakoi asuntoja työntekijöille ansaittujen opintopisteiden perusteella. Sääntö oli, että työläisen oli palautettava myönnetty asunto, jos hän rakensi toisen asunnon. Täytyy myöntää, etten muista, että keneltäkään olisi viety yhtään asuntoa, vaikka monet työläiset rakensivat taloja itselleen ja muille.

ŽELJKO H., ZAGORJE

KUVA: 1

Ensimmäinen työtehtäväni oli Obonjanin saarella lähellä Šibenikiä. Saari tunnettiin nimellä Nuorisosaari. Menin sinne vuonna 1986 ja olin nuorimpien joukossa. Oli hienoa lähteä pois kotoa ja ennen kaikkea oli hienoa mennä merelle ja olla siellä kuukauden ajan. Obonjanilla oli kampanja - se, joka tuli kolme kertaa nuorisotyön toimiin Obonjanille, voitti ilmaisen seitsemän päivän loman saarella loppuelämäkseen. Valitettavasti minut lähetettiin seuraavana vuonna jonnekin Kosovoon, enkä käynyt enää koskaan Obonjanissa.

MATEO BEUSAN, DUBROVNIK

KUVA: 1

1980-luvun alussa Dubrovnikissa järjestettyyn St. Blaise's Cupiin osallistuivat kaikki Jugoslavian johtavat jalkapallojoukkueet.

VESNA GRAFFIUS ŠLJUKA, DUBROVNIK

KUVA: 1

MONOPOLY - PELI KANSAINVÄLISTEN UNELMIEN TOTEUTUMATTOMISTA UNELMISTA Kilpaileva lautapeli yksityisomaisuuden ostamisesta ja laajentamisesta on varsin vastoin sosialismin ajatuksia, mutta se ei estänyt vanhempiani Jadrankaa ja Josipia käyttämästä Monopolia elääkseen unelmiaan kodista Alpeilla. 1980-luvun kriisissä tämä itävaltalaispeli oli kahvin, pesuaineen tai suklaan ohella yksi monista asioista, joita äidin ja isän oli ostettava ulkomailta, koska niitä ei voinut ostaa Kroatiasta. Koska vanhempani olivat ainoat saksankieliset, he käänsivät pelin kaikille, jotka tulivat pelaamaan, mukaan lukien paitsi me, heidän lapsensa, myös naapurimme kerroksista 5th , 6th tai 7th . Me kaikki kuuntelimme tarkkaan, mitä hotelleja ja kiinteistöjä voisimme ostaa. Ne asuntolainat, joita voisi saada, ja se, että vankilasta päästäkseen tarvitsee vain maksaa sakkolappu - sitä ei voinut kuvitellakaan. Oli naurua, kyyneleitä, rakkautta ja vihaa...

ŽELJKO POPADIĆ, DUBROVNIK

KUVA: 1

Äitini Milena Popadić Jugoplastikan tehtaalla Dubrovnikissa vuonna 1962. Hän työskenteli siellä syyskuuhun 1966 asti, muutama päivä ennen syntymääni, 3. syyskuuta 1966. Hän oli äitiyslomalla 45 päivää ja palasi sitten töihin. Hänen ei tarvinnut lyhentää äitiyslomaa, mutta hän ja isäni päättivät, että he tarvitsivat kaksi palkkaa. Pian hän tajusi, ettei voinut jättää minua isovanhempieni luokse, ja vuoden 1966 lopulla hän irtisanoutui Jugoplastikasta ja omistautui minun ja myöhemmin myös siskoni kasvattamiselle. Siskoni syntyi vuonna 1970, ja äitimme palasi työhönsä vuonna 1980.

KUVA: 2

Vanhempani Milena Mališić ja Jelenko Popadić, kun he vielä seurustelivat, ja setäni Dragiša Popadić Uvalan rannalla, 1958.

KUVA: 3

Minä, Željko Popadić, 1971, kuva Fićon kanssa, perheemme talon alla. Muistaakseni Fićo oli vaaleansininen, ja sen omisti naapurimme Đuro Kličan.

KUVA: 4

Radostin lastentarha, seremonia: Vesna Popadić, Ivan Popadić, Jelena Popadić ja minä sekä Ljubica-täti, joka oli äitimme ja isämme yhdessä.

KUVA: 5

Minä ja vanhempani, Milena ja Jelenko Popadić, Jugoslavian armeijan valan vannomisessa Bilećassa vuonna 1985. Muistan meidät, alokkaat, ensimmäisellä vierailullamme kaupungissa, kun ihmettelimme, miksi emme löytäneet pizzeriaa Bilećasta. Silloin siellä oli vain yksi tai kaksi burek-kauppaa. Vaikka Bileća oli lähellä Dubrovnikia, se oli silti niin kaukana. Ensimmäinen ja ainoa lomani armeijasta oli uutenavuotena 1985/86. Vaikka se tunnetaan yhtenä armeijan pahimmista paikoista, muistoni niistä päivistä eivät ole synkät. Uskon, että kypsyin siellä jossain määrin.

N.S., DUBROVNIK

KUVA: 1

Olimme niin nuoria. Minä olin niin kaunis. Olimme uudenvuodenaattona 1971 Vis-hotellissa Dubrovnikissa.

DRAŽEN TUMPA, ZAGREB

KUVA: 1

Zagreb, Kroatian kansallisteatteri, noin 1971. Perheen kävelyretki Zagrebissa. Minä ja äitini istumme penkillä Kansallisteatterin rakennuksen edessä.

KUVA: 2

Biograd na moru, Badelin työläisten lomakeskus, noin 1974. Badel-yrityksellä, jossa isäni työskenteli, oli, kuten useimmilla yrityksillä tuohon aikaan, lomakeskuksia työntekijöille ja heidän perheilleen. Kuvissa olen yhdessä tällaisessa lomakeskuksessa Biograd na morussa.

KUVA: 3

Zagrebin messukeskus, 1975. Zagrebin messualue oli tuolloin vierailun arvoinen nähtävyys. Siellä oli näytteilleasettajia kaikkialta maailmasta, jotka esittelivät kaikenlaista, ja yleisesti ottaen ilmapiiri oli täynnä jännitystä, vilskettä ja tärkeyttä. Kuvassa minä ja isäni olemme messukeskuksen edessä.

KUVA: 4

Jugoslavian armeija, Petrovaradin, 1986-1987. Suoritin varusmiespalvelukseni Petrovaradinissa Novi Sadin lähellä (nykyisessä Serbiassa) ilmavoimien operaatiokeskuksessa. Tehtäväni oli lennonlähettäjänä ja lennonseuraajana, mikä oli mielenkiintoinen ja melko vaativa tehtävä. Armeijassa vietetty aika oli raskasta, koska olin kaukana perheestäni, mutta muistan myös hienoja hetkiä toverieni kanssa. Mukana oli ihmisiä kaikilta Jugoslavian alueilta. Kuvissa kanssani olevat kaverit olivat Bosniasta, Montenegrosta, Sloveniasta ja Serbiasta.

Anchor 73

Anchor 74

KIOSK K67

Kiosk K67 on vallankumouksellinen teollisen muotoilun ja arkkitehtuurin hybridi. Sen suunnittelija, slovenialainen Saša Machtig, suunnitteli 2,40 x 2,40 x 2,40 metrin kokoisen päämoduulin pieneen liike-, myynti- tai asuintilaan. Kioski on suunniteltu siten, että moduuleja voidaan lisätä ja yhdistellä loputtomasti. Kioski on sisällytetty nykypäivän kaupungin ja yhteiskunnan rakenteeseen ja jokapäiväisiin rituaaleihin (lehtikioski, päivittäistavarakauppa, kukkakauppa, ovimiehen koppi ...), ja siinä on säilytetty mahdollisuus uudelleenkäyttöön. Se oli menestyksekäs vientituote, joka löysi asiakkaita rautaesiripun molemmin puolin: Länsi-Saksa, Ranska, Sveitsi, Ruotsi, Puola, Tšekkoslovakia, Itä-Saksa, Neuvostoliitto, Jordania, Irak, Kenia, Yhdysvallat, Japani, Australia, Uusi-Seelanti... Nykyään niitä ei ole montaa kaduilla, mutta sen muotoilu kiehtoo edelleen, kuten sen lukuisat esilläolot eri näyttelyissä New Yorkin MoMasta Berliinin kautta Dubrovnikin Punaisen historian museoon osoittavat.

TOMOS

Ajoneuvojen ja veneiden moottorisointi Kroatiassa, kuten muissakin entisen Jugoslavian maissa, oli suurelta osin Slovenian moottoripyörätehtaan Sežana - TOMOSin ansiota. TOMOS perustettiin kansallistamalla vuonna 1954 pienestä korjaamosta, jossa polkupyöriin asennettiin pieniä bensiinimoottoreita. Kultavuosinaan 1960- ja 1970-luvuilla TOMOS oli noin 2500 työntekijää työllistävä tehdas, jolla oli jopa omia patentteja. TOMOSin tuotteet oli tehty massoja varten, ja niissä oli aina helposti korjattavia vikoja, ja ne olivat erittäin kestäviä ja vaativat vain vähän huoltoa. Ei siis ole yllättävää, että niiden mopot saivat ikonisen aseman kollektiivisessa muistissa kaikkialla entisessä Jugoslaviassa. 1950- ja 1960-luvun mopojen tähti oli Colibri-malli, kun taas APN- ja Automatic-mallit hallitsivat koko 70- ja 80-luvun.

Mopojen lisäksi myös perämoottoreilla on merkittävä asema TOMOS-tehtaan historiassa, ja tunnetuin niistä on vuonna 1969 valmistettu TOMOS 4. Kevyestä ja vähän kuluttavasta moottorista tuli nopeasti markkinamenestys, ja vuonna 1971 80 prosenttia Jugoslaviassa valmistetuista nelitahtimoottoreista vietiin ulkomaille, minkä ansiosta TOMOSista tuli Jugoslavian johtava perämoottorivalmistaja ja yksi maailman suurimmista.

TUP VR STATION

Punaisen historian museo sijaitsee entisen TUP Hiiligrafiittituotteiden tehtaan alueella. Katso, miltä TUP-tehtaan tuotantotilat näyttivät virtuaalitodellisuudessa (VR).

Ohjeet VR TUP:n tehdaskierrokselle:

Istu tuoliin, pyyhi kasvosi nenäliinalla ja laita sitten VR-lasit päähäsi.
Käytä näköäsi liikkumiseen. Pienet ympyrät osoittavat liikkeen suunnan. Keskitä katseesi pieniin ympyröihin 3 sekunnin ajaksi siirtyäksesi eteenpäin.
Tutustu tarkkaan, sillä voit löytää historiallisia tietoja ja kuvia tehtaasta. Keskitä katseesi 3 sekunnin ajaksi kuviin ja teksteihin suurentaaksesi niitä. Suuntaa katseesi uudelleen ja keskitä se uudelleen kuviin ja teksteihin sulkeaksesi ne.

* VAROITUS: VR-teknologian ensikertalaiset voivat tuntea pahoinvointia, huimausta ja hetkellistä visuaalista poikkeavuutta syvyyshavainnossa!!!!

USINE TUP

Punaisen historian museohanketta isännöivä tehdas rakennettiin vuonna 1953, maan voimakkaan teollistumisen aikana, hiiligrafiittituotetehtaaksi nimeltä TUP Nikola Mašanović (toisen maailmansodan aikana teloitetun merkittävän puolue- ja ammattiyhdistysjohtajan mukaan).

TUP-tehdas oli Dubrovnikin kaupungin tärkein raskaan teollisuuden edustaja, ja sen päätuote oli hiiliharjas käynnistin, joka on jokaisen moottorin olennainen osa. Sillä oli monopoliasema tällä alalla Jugoslaviassa.

Parhaimpina vuosinaan TUP tarjosi toimeentulon yli 700 työntekijän perheelle. Työntekijöillä oli jopa omia tehdasurheilu- ja taidekollektiiviään. Myös yksi Dubrovnikin ja Tupovon välisen asutuksen osa on nimetty tehtaan mukaan, mikä tekee siitä ainoan vastaavanlaisen tehtaan.

Tehdas jatkoi toimintaansa myös Kroatian itsenäisyyssodan aikana (1991-1995), jolloin se valmisti aseita Dubrovnikin puolustamiseen. Tehdasta pommitettiin ja se kärsi merkittäviä vahinkoja.

Sodan ja Jugoslavian hajoamisen jälkeen, jolloin jugoslavialaiset yritykset usein yksityistettiin rikollisin keinoin, TUP:n työntekijät onnistuivat yhdistymään, ottamaan henkilökohtaisia lainoja, ostamaan tehtaan ja nousemaan sen enemmistöomistajiksi. Kun useimmat Jugoslavian tehtaat päättyivät konkurssiin ja niitä johtaneiden ihmisten epäilyttäviin kiinteistö- ja rahoituskeinotteluihin, TUP-tehdas suljettiin 12. joulukuuta 2021, koska sen omistajat - työntekijät - ovat tulleet liian vanhaksi, heidän tuotteilleen oli yhä vähemmän kysyntää ja Dubrovnikin kaupunki on muuttunut kokonaan teollisuudesta matkailuun. Työntekijät myivät tehtaan Dubrovnikin kaupungille ilman velkoja, ilman rasitteita, jakoivat myyntitulot ja jäivät eläkkeelle.

YUGO

Suurin osa Jugoslavian teillä liikkuvista autoista oli valmistettu Jugoslaviassa. Yhteistyössä italialaisen autonvalmistajan FIATin kanssa Kragujevacissa sijaitseva Crvena Zastava (Punainen lippu -tehdas) oli alan johtava yritys. Zastava 750 (lempinimeltään ''Fićo'', lausutaan Ficho) ja Zastava 101 (lempinimeltään ''Stojadin'') -mallien jälkeen vuonna 1980 markkinoille tuli Yugo 45. Seuraavan vuosikymmenen aikana ilmestyi uusia, paranneltuja ja paremmin varusteltuja Jugo-malleja, joissa oli tehokkaammat moottorit, ja pienikokoinen auto saavutti ikonisen aseman monissa jugoslavialaisissa perheissä. Vuonna 1985 Yugo esiteltiin kunnianhimoisesti Yhdysvaltain markkinoille, jossa se oli 3 990 dollarin hintansa ansiosta halvin tarjolla oleva uusi auto. Ensimmäisten vuosien hyvistä myyntituloksista huolimatta yhdysvaltalaiset asiakkaat eivät olleet tyytyväisiä näin epäluotettavaan ja vaatimattomasti varustettuun autoon, joten myynti vähitellen laski. Jotkut autokauppiaat tarjosivat sitä jopa lahjaksi 24 000 dollarin Cadillacin oston yhteydessä. Vuoteen 1992 mennessä, jolloin sen myynti Yhdysvalloissa loppui, Jugoa vietiin yli 140 000 kappaletta, ja osa niistä esiintyi elokuvissa kuten Die Hard with a Vengeance, The Crow tai Dragnet.

Anchor 75

Anchor 76

Anchor 77

Anchor 78

Anchor 79

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 (Itäinen seinä 1 ) 74 ( Itäinen seinä 2) 75 76 77 78 79

N.N., DUBROVNIK

KUVA: 2

KUVA: 3

KUVA: 4

Katarina Bijelić Beti, Dubrovačko primorje / Zagreb

KUVA: 1

KUVA: 2

KUVA: 3

TUP, DUBROVNIK

KUVA: 1

IGOR LEGAC

KUVA: 1

OLGA PAVLEŠ, ZAGREB

KUVA: 1

MARIJA PAVLEŠ, ZAGREB

KUVA: 1

P.K., DUBROVNIK

KUVA: 1

DANIJELA ERAK, PLOČE

KUVA: 1, 2

DAVORKA PADOVAN, ĐAKOVO

KUVA: 1

IVAN VIĐEN, DUBROVNIK

KUVA: 1

PETRA NOVOSEL, ZAGREB

KUVA: 1

N.N., SPLIT

KUVA: 1

KUVA: 1

ANGELINA PERKAČIN, ĐAKOVO

KUVA: 1

DAMIR, DUBROVNIK

KUVA: 1

KUVA: 3

KUVA: 4

LAURA LUI, ZAGREB

KUVA: 1

KUVA: 2

KUVA: 4

ANJA JELIĆ, BELIŠĆE

KUVA: 3

DANIJELA DOMAZET, ZAGREB

KUVA: 1

MARINKO JURICA, DUBROVNIK

KUVA:1

JOSIP (MIŠO) NJIRIĆ, DUBROVNIK

KUVA: 1

VANJA SLIŠKOVIĆ, PULA

KUVA: 1

DRAGICA TUMPA, BIZOVAC

KUVA: 1

AMD "PROLETER", DUBROVNIK

Andrej Napican lahjoittamat kuvat

KUVA: 1

Dubrovnikin autokerho

KUVA: 2

KUVA: 1, 2, 3, 4

KUVA: 1

DIANA WALKER, DUBROVNIK

KUVA: 1

ZORAN RADOSAVLJEVIĆ, ZAGREB

KUVA: 1

DAVORIN KRILIĆ, ZAGREB

KUVA: 1

GORDANA PANIĆ, ISTRA

KUVA: 1

SARA FIŠER, ZAGREB

KUVA: 1

MIŠO L., KONAVLE

TV

MARINA LUKIĆ VUČIĆ, ZAGREB

KUVA: 1, 2

KUVA: 3, 4

ZDRAVKO FISTONIĆ, HVAR

KUVA: 1

MIRA, OSIJEK

KUVA: 1, 2

KUVA: 1

MATEO BEUSAN, DUBROVNIK

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72
73 (Itäinen seinä 1 )
74 ( Itäinen seinä 2)
75 76 77 78 79